19. huhtikuuta 2012

hiusmascara.

Vähän olen edelläkävijä, meikä on fiilistellyt pinkkejä hiustenlatvoja jo keväällä 2010 ja omasta päästäkin löytyi pinkki töyhtö viime keväänä. Tänä keväänä hyppäsin kuitenkin muotibloggaajien kelkkaan hankkimalla Isadoran Hair Mascaran. Pinkki tökötti on vähän kuin yli-iso ripsiväri, jota suditaan hiuksiin ja se lähtee pesussa pois. Kokeilumielessä huidoin sitä vähän minne sattuu, lähinnä latvoihin, ja ihan hauskaltahan tuo näyttää. Oma tukka saisi tosin olla vaaleampi ja levitys huolellisempi...

Hyvinä puolina mainittakoon, että töhnä oli todella, todella siistiä levittää - kuvassa oleva valkoinen paita on yhäkin valkoinen! Mönjä myös lähti pesussa kokonaan pois, eli ei pelkoa pysyvistä värjäytymistä. Huonoja puolia mielestäni levitysvaiheen sähellys, vaatinee harjoitusta, eikä tuote vaikuttanut hintaansa (n. 15€) nähden mitenkään erityisen riittoisalta. Menee kategoriaan "ihan kiva testata, mutta tuskin ostan toiste."
Vappukin on muuten ihan kohta, ylimääräinen vapaapäivä, jes! Ja vappukemuihin tämä möhnä kyllä sopii kuin tomusokeri tippaleivälle.

16. huhtikuuta 2012

whiteout.

Kiva kevätflunssa iski viikonloppuna ja tällä hetkellä ilmaisukyky on vähän rajallinen, kun pää tuntuu olevan täynnä räkää ja hengittäminenkin on välillä vähän ylivoimaista. Asiaa ei ainakaan parantanut se, että lauantaina reivattiin Kaapelitehtaalla, tapahtumana Whiteout. Näköjään konemusiikki-innostus on herkästi tarttuvaa laatua, sillä meikä oli kyllä ihan liekeissä.

On helvetin kiva tanssia oikein kunnolla, kun musiikkina on muutakin kuin perusbaarin listapoppia, mutta kaikkein paras puoli on se, kun ihmiset tällaisissa tapahtumissa osaavat käyttäytyä. Ei ensimmäistäkään random-perseenkähmijää, tönimistä, tuuppimista tai ördäystä, vaan jotenkin tosi asiallinen ja hyvä meno. 
Pukukoodi valkoinen aiheutti vähän tuskaa, ja lopulta päälle päätyi mutsilta lainattu pitsibody, omaan tyyliini se on varsin alusvaatemainen normikäyttöön... Tuolla oli kuitenkin tosi ylipukeutunut (kirjaimellisesti, liikaa vaatteita...) olo, kun jengi haahuili puolialasti menemään. Ja käytännön syistä vähempikin vaatetus olisi riittänyt, tuli mukavan lämmin erityisesti Blackoutin puolella... :P
 (Alin kuva © http://www.sessions2.com)
Hyvät bileet, ei voi muuta sanoa. Ja jatkaa päivittelyä siitä, että musiikkimaulleni on näköjään tapahtunut kummia.

12. huhtikuuta 2012

olavi uusivirta @tavastia.

Ihana, ihana Olavi Uusivirta esiintyi eilen Tavastialla ja suunnattiin sinne kaverini Lauran kanssa. Minä ylitin itseni autoilemalla ihan omin avuin Helsinkiin, mikä suunnistustaitojen riemuvoitto! (Taustatietona sen verran, että olen ihan surkea kuski, autoni on ihan järkyttävä romu ja suuntavaistoni jotakuinkin nolla.) Tavastialle oli kiva mennä, siinä paikassa on niin omanlaisensa tunnelma.
Kun keikalle lähti ilman kummoisia ennakko-odotuksia, tuli yllätetyksi positiivisesti. Keikka oli huippuhyvä, energinen ja siitä jäi hymy naamalle vielä täksikin päiväksi. Ja ihan kesäinen fiilis, voi kunpa lumet jo vihdoinkin lähtisivät lopullisesti...

Tänään laahustin koululle hoitamaan rästihommia, kuten liikuntatunteja. Kahden tunnin aerobic oli sanalla sanoen tuskaa. Ikävä kyllä liikunnan ilo on minulle varsin vieras käsite, eikä tunkkaisessa jumppasalissa punnertaminen oikein huvita. Mutta, lukiosta olisi kiva päästä ajallaan pois, joten ehkä se vaan on kiduttava.
Paita Israelista (I ♥ Palestine), jakku Lindex, farkut Weekday, huivi Marimekko, kassi 2ndhand, kengät Dr. Martens.

10. huhtikuuta 2012

mummon verhot.

Kukkatrikoot Topshop, toppi BikBok, hame 2ndhand, hattu Pieces, kengät Vagabond.
Kukaan ei ole varmaankaan voinut missata, että kukkakuvioiset pöksyt, paidat ynnä muut rätit ovat niiiiiin in tänä keväänä. Itse kaivoin ikivanhat Topshopin kukkatrikoot aamulla jalkaan, legginsit kun ovat työhuosujen alla kivat. Pöksyt muistuttavat mummolan vanhoja verhoja, mutta toisaalta, ovathan ne ihan hilpeät. Tukka oli tänään vaihteeksi ihan ihmeellinen reuhka, joten hattu päässä. Päätökseni kasvattaa oma hiusväri takaisin on vähän koetuksella, olen liian kärsimätön odottamaan hiusten kasvua...
Ihan tavallinen päivä, mutta huomenna olisi jotakin kivempaa tiedossa, kun töiden jälkeen suunnataan Tavastialle, siellä esiintyy ihana Olavi Uusivirta :))

converse ♥ marimekko.

Conversen ystävämyynnin saalis on tässä. Alkuperäinen suunnitelma oli löytää Marimekko-conssit ja se toteutui aika hyvin, kun onnistuin taistelemaan tämän parin itselleni. Kesäiset ja söpöt, ja Marimekko-fanaatikolle oikein sopivat, eikä ysmy-hintakaan huimannut päätä.

Tosin, kaapissani on näiden jälkeen yhteensä 8 paria Converseja, eli vähään aikaan en taida tarvita uusia...

9. huhtikuuta 2012

puking rainbows.

Olen ollut pääsiäisenvietossa landella ja pahemmanlaatuiselle nettiaddiktille oleilu kaiken sivistyksen ulkopuolella on ollut lähinnä kuolettavan tylsää. En ole tehnyt yhtään mitään, vaan lähinnä löhöillyt ja syönyt. Sinällään ihan rentouttavaa, mutta tekee niin mieli nähdä kavereita ja päästä tekemään jotakin!

Tylsyyden innostamana olen muun muassa ottanut huipputaiteellisia Photobooth-kuvia ja erehtynyt jopa lenkille... Vanhat juorulehdetkin on tullut selattua useampaan kertaan, älyttömän jännää...

6. huhtikuuta 2012

takatalvi.

Takki Jofama by Kenzo, shortsit Topshop, saappaat Vagabond, laukku Guess.
Anteeksi, mutta mikähän säätä vaihteeksi vaivaa?! "Aamulla" (lähempänä puolta päivää...) heräillessäni erehdyin katsomaan ulos, ja luntahan siellä sataa, kuin erään kuuluisan Esterin takamuksesta. Ihanaa, mahtavaa, upeaa! Takatalvesta ja varsin pirteästä olemuksestani huolimatta kiskoin päälleni minun kevättakkieni villin kortin, turkoosin nahkatakin.

Nuo saappaat ovat ihan unelmat jalassa. Eilen niillä tuli tosiaan tanssittua ja hypittyä tuntikausia, ja ne ovat suunnilleen mukavammat, kuin tennarit, varsinkin, kun ovat vielä nätit kuin mitkä. Tykkään, kun nilkat näyttävät kapeilta ja varsi on muutenkin ihan jalan myötäinen. (Reiteni eivät tosin näytä kyllä erityisen kapeilta, kesäkuntoon-proggikselle voisi vaihteeksi olla tarvetta :D)
Tämä päivä on mennyt kohtalaisen koomassa puukkojuhlista toipuessa, illalla olisi tarkoitus kaveriporukalla vähän pelata ja syödä, ja ehkä mennä niille kuuluisille "yksille"... Kivaa pääsiäistä vaan kaikille!

knife party!

Wow, eilisellä Knife Partyn keikalla oli aika helvetin hyvä meno! En edes muista, milloin olen viimeksi tanssinut noin käsittämättömän fiiliksissä, jalat ovat ihan kuolleet, aijjai. Okei, normaalisti en kuuntele yhtään tuontyyppistä musiikkia, mutta livenä klubilla osuu ja uppoa oikein hyvin. Tulee sellainen todellisuuspakoinen olo, kun basso jauhaa ja valot välkkyvät, ihan epätodellista.
Huippusympaattisen Rico Tubbsin olen nähnyt aiemminkin Rikospaikalla ihan Järvenpäässä, ja se toimi kyllä isommassakin mestassa tajuttoman hyvin, vaikka Circus minun makuuni vähän sellainen "ylisiisti" olikin... Että joo, moikkamoi hämyinen indiepop ja tervetuloa dupstep-innostus? Tai sitten ei, ehkä epämääräinen musiikkimakuni voi jatkossakin sisältää ihan mitä sattuu.
Illan paras ja ainut kuva meikäläisestä, ja senkin photobombasi joku ihan ventovieras. Pukeutumisteemana taisi olla lähinnä pikkulissu, tuo kuva kun armollisesti piillottaa esim. jalassa olleet pitsiverkkosukkahousut... Veskana ikivanha pikku-Guess, bilelaukkuna tosijees, koruja teemalla joulukuusi ja tukankin kiharsin, mutta sattuneesta syystä tuolla oli niin saatanan kuuma, että hiukset pysyivät auki todella vähän aikaa.

2. huhtikuuta 2012

lazybones.

Hohhoi, tänään on ollut superlaiska päivä, en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Päällä uusi Ylpön fanipaita, tuo on ihan älyttömän kivan mallinen ja pehmoista materiaalia, ihan erilainen kuin ne perus telttaa muistuttavat bändipaidat.
Hitaana vapaapäivänä ehtii lukemaankin. REVS on todella nautinnollista selailtavaa, kuvat ovat mielettömän kauniita ja kokonaisuus on aivan upea. Company puolestaan on yksi suosikkini ulkomaisista muotilehdistä. Brittilehdessä on kiva tyyli, käytännönläheinen ja rento. Lisäksi kuvaan eksyi universumin paras huulirasva, Vitalis ihanassa IvanaHelsingin desing-purkissa, tykkään.

ihmiset.

Ihana päivä lauantaina! Herra Ylppö & Ihmiset Casinolla livenä, tykkäilin. Paikka oli aika fiini, mutta toisaalta, eipä sitä keikan alkamisen jälkeen pahemmin tullut ympäristöön kiinnitettyä huomiota... Olen nähnyt Ylpön viimeksi kesällä 2010 Ruisrockissa, ja siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Keikka oli joka tapauksessa aivan mahtava, tykkään tosi paljon siitä fiiliksestä, kun osaa biisien sanat ulkoa ja vaan kliseisesti kuvattuna antaa musiikin viedä, eikä mieti yhtään mitään muuta.
Apua, yliopistohaku on nyt tehty, kohta alkaa sitten pääsykoepänttäys, iiks! Lukuinto on luokkaa nolla ja tili on tyhjä, joten kirjojen ostokin aiheuttaa vähän teknisiä ongelmia, mutta eiköhän tämä tästä.