what a hard try.

Ostin lentokentältä tämän pitkään haluamani Kalevalan Kuutar-korun. Sen lisäksi, että koru muistuttaa ihanista hetkistä liittyen Arkiin ja on tajuttoman kaunis, se toimii palkintona kaikeista viimeaikaisesta jaksamisesta. Se muistuttaa aina tarvittaessa, että minä osaan, voin, jaksan, pystyn, selviän.

viimeistä penniä myöten yhdessä levykaupassa.

Kävin maanantaina Lahdessa tapaamassa kummitätiäni. Ostin pinon levyjä; Egotrippiä, Pariisin Kevättä ja Killersiä. Tänään mulla on vapaapäivä, eilisen surumielisyys tuntuu onneksi kadonneen, yön yli nukkumisella on ihmeellisiä vaikutuksia. Olen leiponut brownien ja tanssinut yksin kotona. Tekisi mieli baariin tai keikalle tai jonnekin...

laiva lähtee minä jään.

Haluaisin käydä valokuva-automaatissa, sellaisessa oikeassa. Sellaisessa, jossa ei voisi ajatella liikaa, vaan pitäisi vain hymyillä. Koska heti, kun yhden asian saa suurinpiirtein selvitettyä, seuraava asia mutkistuu entisestään. Miksi kaiken pitää olla ihan helvetin hankalaa?

(Enkä todellakaan jaksa kirjoittaa vaatteista, kun on mielessä muutakin kuin raitapaidat.)

anna minun mennä järjiltäin.

En tiedä mitä sanoa, kaikki on niin sekavaa, koulu, työt, ihmiset, esineet. Päivittäin tulee mieleen hienoja asioita, joista tahtoisin kirjoittaa ja ottaa kuvia, mutta jotenkin ne kaikki vain puuroutuvat mun kiireisiin ajatuksiini, enkä jäkikäteen muista mitään. Ehkä mä tyydyn suurten oivallusten sijaan toteamaan, että muutama siideri, tupakkaa ja juoruja vakionaamojen seurassa taisi olla just se, mitä tarvitsin.

Viiden päivän lomassakaan ei ole valittamista.

stockholm syndrome.

Tukholma on aivan mahtava. Aamupäivällä ennen keikkaa ehdin hyvin juosta kaikki "pakolliset" kaupat läpi ja muutamia kivoja pikkujuttuja lähti mukaan. Pikaisen googletuksen (lähellä Gröna Lundia, eli varmaan ihan siedettävä?) perusteella varattu hotelli olikin aika positiivinen yllätys, ihan liian hieno oikeastaan... Mutta en valita, kun keikan jälkeen oli ehkä kahdessa minuutissa hotellilla (:

Ruotsalaiset ovat pelottavia keikalle jonottajia, ihmiset kävelivät siisteissä riveissä (!) ja kukaan ei töninyt eikä ryntäillyt (!!), kun portit aukesivat. Hui. 

Huomenna on ohjelmassa englannin yo, perjantaina ruotsia. Kumma kyllä en ole kovinkaan kauhuissani, eiköhän se ihan mukavasti mene kai...

thanks for everything, forever.

"I don't have words to say, how much I think I owe you."

The Ark @ Gröna Lund 16.9.2011

the end of an era.

Huomenaamulla kuuden jälkeen lähtee lento Tuhkolmaan, illalla on The Arkin viimeisin keikka ikinä. Ristiriitaista, kun tavallaan odotan keikkaa tajuttoman innoissani ja tavallaan tekisi mieli lähinnä itkeä: ei tämä vielä voi olla tässä. Bändi on ollut mulle niin tärkeä juttu jo vuosia, jotenkin tämä tuntuu kaiken lopulta, tai ainakin valtavalta muutokselta.

Yksin matkustaminenkin vähän jännittää, mutta Tuhkolma lienee melko helppo paikka mennä. Pieni nössöily todellakaan ole syy jättää tällaista väliin ja tulevaisuudessa haaveilen näkeväni monta, monta paikkaa ja ehkä jopa asuvani ulkomailla, joten turha olla liian nyhverö. 

(Kuvat kesältä Tammerfestistä.)

if you can't sleep.

Löysin kirppikseltä kauneimman pullonavaajan ikinä, hopeanvärisen pikkulinnun vatsapuolelta löytyy vielä kierrekorkkiavaajakin. Viikonloppu menikin kahden ihanan ystävän synttäreillä ja yhden läksiäisissä, pahuksen vaihto-oppilaat kun joutuvat lähtemään takaisin kotiin, tulee ikävä...

Ruotsin yo-kuuntelu meni vähän päin puita, ja ensi viikon kirjallinenkin osuus tulee menemään. Mutta ei se mitään, sillä ensi perjantaina suuntaan Tukholmaan universumin parhaan bändin viimeiselle keikalle, niin haikeaa ja silti niin huikeaa. Palataan, kunhan ylppäreistä on selvitty tai kaipaan sijaistoimintaa panikoinnille.