Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

19. huhtikuuta 2012

hiusmascara.

Vähän olen edelläkävijä, meikä on fiilistellyt pinkkejä hiustenlatvoja jo keväällä 2010 ja omasta päästäkin löytyi pinkki töyhtö viime keväänä. Tänä keväänä hyppäsin kuitenkin muotibloggaajien kelkkaan hankkimalla Isadoran Hair Mascaran. Pinkki tökötti on vähän kuin yli-iso ripsiväri, jota suditaan hiuksiin ja se lähtee pesussa pois. Kokeilumielessä huidoin sitä vähän minne sattuu, lähinnä latvoihin, ja ihan hauskaltahan tuo näyttää. Oma tukka saisi tosin olla vaaleampi ja levitys huolellisempi...

Hyvinä puolina mainittakoon, että töhnä oli todella, todella siistiä levittää - kuvassa oleva valkoinen paita on yhäkin valkoinen! Mönjä myös lähti pesussa kokonaan pois, eli ei pelkoa pysyvistä värjäytymistä. Huonoja puolia mielestäni levitysvaiheen sähellys, vaatinee harjoitusta, eikä tuote vaikuttanut hintaansa (n. 15€) nähden mitenkään erityisen riittoisalta. Menee kategoriaan "ihan kiva testata, mutta tuskin ostan toiste."
Vappukin on muuten ihan kohta, ylimääräinen vapaapäivä, jes! Ja vappukemuihin tämä möhnä kyllä sopii kuin tomusokeri tippaleivälle.

4. tammikuuta 2012

ihmeaine hiusten kasvatukseen?

Operaatio "kasvata oma hiusväri takaisin" on tällä hetkellä vaiheessa hermoja raastava. Latvat ovat hamppuista vaaleaa takkua, ja sitä omaa väriä on kymmenen sentin tyvikasvu, joka ei tunnu etenevän yhtään minnekään... Ärsyttävää.
Epätoivoisena eksyin luontaistuotekauppaan. Pyynnöllä ihmeaine hiusten kasvatukseen sain tällaisen purkin käteeni - Life Hiusteho - , ja vaikka olen todella skeptinen tabletteja kohtaan, niin kokeillaan. Ei niistä varmaan mitään haittaakaan ole. Seuraan hiusten kasvua, ja palailen parin kuukauden päästä asiaan.
Hiusihmettä odotellessa olen kuolannut netistä tukkajumalien kuvia. Kasvatusvaiheessa voisi ehkä repäistä, ja värjätä latvat shokkivärillä, tyyliin Concotion -blogin Sofia. Ne voisivat piristää etanavauhtia kasvavaa reuhkaa, ja latvat voisi sitten hyvillä mielin saksia pois niihin kyllästyttyään.
Realistisin hiusinspiraatio löytyy kuitenkin Freja Beha Erichsenin päästä, luonnonkihara olkapäämittainen brunette olisi tavoitteena omien hiusten kanssa, otsatukka tosin epäilyttää. Ensi torstaille on aika kampaajalle, katsellaan sitten, mihin päädyn...

26. huhtikuuta 2011

just a dot, too small to measure.

En ole koskenut ompelukoneeseen yläasteen jälkeen, mutta pääsiäisen kunniaksi yritin lyhentää kahta pallomekkoa. Niistä ensimmäinen, yllätys yllätys, Marimekon pallomekko, on vanha, mutta jäänyt todella vähälle käytölle. Jos olisin kaukaa viisas, olisin ottanut ennen-ja-jälkeen -kuvat, mutta pelkkä jälkeen -kuva saa nyt kelvata. Yritin siis nostaa poimutetusta ylemmäs ja lyhentää helmaa, vyötärölle jäi pari rumaa ryttyä, mutta kaukaa katsottuna mekko on ihan jees...
Ja hiuskriisiä pukkaa vaihteeksi, huoh. Vaalennetut latvat ovat epämääräinen takkukasa, tyvikasvu paistaa kilometrin päähän ja kauheus on kruunattu haalistuneen vaaleanpunaisella osiolla. Omaan väriin palaaminen houkuttelee edelleen jo ihan hiusten kunnonkin takia, ehkä kampaajani onnistuu taas jonkinlaiseen ihmeeseen, kunhan saan ajan varattua.

Äitini on vaihteeksi Suomessa, joten postaukset ovat vaihteeksi vähän harvemmassa, koska kannettavani hajottua netittömyys on vähän ongelma. Tosin, kun en voi jumittaa koneella, olen ollut hurjan aikaansaava: tein saksanläksyt ehkä toista kertaa lukio-historiani aikana ja siivoilin huonettani mutsilla. Muutan takaisin mutsille kesällä, kun se palaa ihan pysyvästi Suomeen, ja olen ihan sisustusfiiliksissä, sillä ainakin näissä kuvissa näkyvät kusenväriset kukkatapetit häipyvät vihdoinkin huoneestani!

25. maaliskuuta 2011

run neon tiger there's a price on your head.

Tällaista sieltä kampaajalta sitten tuli. Pinkkiä.

Joskus ala-asteella halusin kokonaan pinkit hiukset, mutta silloisesta lähes mustasta pohjasta pinkki olisi varmasti ollut katastrofi. Blondina jumitin kauan ja viihdyin hyvin, mutta nyt kaipasin vaihtelua. Ajattelin kasvattaa oman luonnollisen hiusvärini takaisin, joten eilen hiuksiä värjättiin vähän tummemmiksi, eivätkä ne enää ole niin keltaiset eikä tyvikasvu erotu niin paljoa. Ja sitten tuo pinkki töyhtö. Se on niin ovelassa kohdassa, että jakauksen paikkaa muuttamalla sen saa hienosti piiloon, jos haluaa. Toisaalta se on niin kirkuvan fuksianvärinen, että se myös erottuu, jos niin haluan.
Kun nyt kerta hiusjutuilla postaillaan, niin ostin uuden hiuslakankin muutama päivä sitten. Tästä tekee merkittävän asian ensinnäkin se, että en ole omistanut lakkaa varmaan puoleen vuoteen, sen jälkeen kun edellinen loppui ja toisekseen se, että kaikki hiusmömmöni ovat perinteisesti Goldwellia. Nyt kuitenkin olin radikaali, ja hankin Four Reasonsin lakan, lähinnä tajuttoman tyylikkään purkin takia. On se lakkakin ihan toimivaa.

22. helmikuuta 2011

dance me to the end of love.

Niistä wanhojentansseista postausta vielä, tässä vähän täsmällisempää selvitystä (:

Tanssimekkoni ostin jo syyslomalla Israelista. Katselin Suomessa mekkoja netistä, ja olisin varmasti löytänyt jonkun mieleisen täältäkin, mutta kun kerran ulkomaanmatka oli tiedossa, tahdoin kokeilla onneani, josko sieltä löytyisi. Mekko on paikalliselta merkiltä nimeltään Sigal Dekel (esim. Flickristä löytyy lisää kuvia, erityisesti viime talven mallisto on aivan ihana!) ja olisin voinut ostaa kyseisen merkin liikkeen suunnilleen tyhjäksi muistakin vaatteista... Pitää katsoa, josko äiti toisi sieltä jotain kivaa tuliaisiksi seuraavan kerran, kun hän tulee Suomessa käymään.
En missään nimessä halunnut blingikuorrutettua kermakakkumekkoa, koska en koe sellaisen tyyliini yhtään sopivan, enkä varmasti olisi tuntenut oloani sellaisessa mukavaksi. Sen sijaan kevyesti liehuva vaaleanharmaa mekkoni on niin minua, kuin ikinä mahdollista. Mekossani oli helppo ja mukava tanssia, se pyöri kauniisti ja pysyi hyvin päällä ja oli muutenkin täysin ongelmaton.

Asusteet olivat nekin aika yksinkertaiset: omat Swarovskin kristallit korvissa ja äidiltä lainassa hopeinen rannekoru ja Kalevalan sormus, josta ei nyt ole tarkempia kuvia. Kengät kävin ostamassa päivää ennen tansseja, eli hyvissä ajoin tietenkin... Stylesnobin nahkaiset ballerinat hankin ihan Stockalta ja ne olivat todella hyvät tanssiessa.
Kampaukseni teki luottokampaajani. Kampaajani on yksinkertaisesti nero, en ole viimeiseen noin 7 vuoteen käynyt millään muulla kampaajalla. Vein hänelle jo vuoden alussa kasan kuvia kampaustoiveestani, isosta nutturasta, jota kiertää letti. Letti on tekotukkaa, ostin sen ihan vaan Glitteristä. Kampaus pysyi ihan täydellisenä yön yli, aamulla äiti kiinnitti yhden hapsottavan irtosuortuvan kiinni. Ja jopa jatkobileiden jälkeisenä aamuna kampaus oli yhä hyvä, se olisi kestänyt helposti vielä kolmannenkin päivän.
Jatkoille tarkoitukseni oli pukea Topshopin harmaa minimekko, jota en muistaakseni ole täällä vielä esitellyt, mutta mekko on ehkä vähän turhankin mini... Päädyin sitten tanssikenkienostoreissulla mukaan tarttuneeseen Vilan pitsimekkoon. Ikuisuusprojektini pitsimekon hankinnasta on siis onnellisesti päättynyt, postaan paremman kokokuvan mekosta myöhemmin. Jatkot olivat ihan huippubileet, mulla oli tosi kivaa ja tanssittua tuli puoli kolmeen asti, hups.
Tänään suuntaan illalla Himokselle laskettelemaan, jei. Kannettava ja mokkula lähtevät mukaan, katsotaan, josko postailen jotain sieltä.

1. helmikuuta 2011

some kind of dream.

Tänään tuntui keväiseltä. Aamukin sujui kiireen ja kiukuttelun sijaan ihanasti: nukuin pitkään, kirjoittelin novelleja (tosi kiva luovan kirjoittamisen kurssi koulussa) ja join kahvia lempimukistani. Puin päälleni raitapaidan ja laitoin punaista huulipunaa. Puin jopa trenssitakin (!!!), enkä siltikään palellut. Otin mukaan pienemmän käsilaukun, ja olo on ihanan kevyt, kun ei tarvitsekaan raahata koko omaisuutta mukana.
Raitapaita vilahti kuvissa jo pari postausta sitten. Rakastan raitapaitoja, mutta olen vähän nirso. Marimekon paidat ovat minun maailmassani ainoat oikeat raitapaidat. Valitettavasti ne ovat vähän kalliita, mutta kirppareilta niitä löytyy ihan mukavasti. Tämä maksoi neljä euroa, ja on ihan täydellinen: mustavalkoinen, väljä ja rento. Tykkään.
Hiusväristäkin piti kerota lisää, tässä toivon mukaan havainnollistava kuva. Vähän liian kellertävän blondin joukkoon laitettiin tummempia raitoja, tämä on todennäköisesti ensimmäinen askel kohti omaan maantieväriin palaamista.

9. huhtikuuta 2010

the girl with golden hair.

Noin ilmoitusluontoisesti, mulla on ihan paras kampaaja. Sellainen, joka osaa toteuttaa mun toiveet hiusten suhteen ja keksii itsekin kaikkiia kivoja juttuja niille. Eilen tosiaan oli aika, ja sen kummemmin suunnittelematta marssin kampaajalle. Oli mulla kai visiona, että vähän Liisa Ihmemaassa -sävyistä ruskeaa laitettaisiin vaalean sekaan, pysyisi tyvikasvu siedettävänä ja olisi vähän vaihtelua. Kuitenkin sitten hetken mielijohteesta päädyinkin kokonaan vaaleaan (tähän mennessä hiuksiani on vaalennettu parisen vuota pelkillä raidoilla, nyt siis ekaa kertaa värillä vaaleaksi).





Rippikuvassa mun hiukset oli kaikkein tummimmillaan, ja tosta siis lähettiin vaaleantamaan pari vuotta sitten. Toinen kuva tältä viikolta, havainnollistaa vielä tyvikasvun ihanuuden... Alemmat kuvat sitten uusia (:
Vaalennus on tosiaan tehty hitaasti ja ainakin sellaisen tavoite on saavutettu, että hiukset eivät ole kertaakaan olleet oranssit tai keltaiset :D Värinpoistoja ei myöskään ole tehty, eli hiukset eivät todellakaan ole niin järkyttävässä kunnossa, kuin ne voisivat olla. Eilisen lopputulos on sävyn puolesta aivan ihana, mutta hiukset ovat kyllä aika kuivat ja hieman huonokuntoiset. Kampaaja sitten antoi Goldwellin tehohoidon ja hoitavan shampoon mukaan, joten eiköhän tukka tästä ala asettumaan. Väri on kyllä ihan huippu, mun hiukset eivät ole ikinä olleet näin vaaleat! =) Mitä seuraavaksi, platinablondi...? :p