Päivän wanted -juttu numero yksi: turkoosi nahkatakki. Ihan tajuton! Hintakaan ei ollut reilun alennuksen jälkeen ihan mahdoton, joten mikäli pääsiäisen jälkeen olen yhtään rahoissani, taidan käydä hakemassa itselleni huikeimman kevättakin ikinä. Tai sitten odottelen, josko kirppisonni olisi myöden, sillä punainenkin nahkatakki voisi olla melko näppärä...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wanted. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wanted. Näytä kaikki tekstit
19. huhtikuuta 2011
24. helmikuuta 2011
don't try to escape.
Tarvitsen konjakin värisen nahkalaukun. Piste. Tosin mustallekin olisi käyttöä, ehkä jopa konjakinväristä ennemmän.
(Niin ja, täällä Himoksella on hyytävän kylmää, mutta aurinkoista, ja rinteissä on viihdytty. Ei sen kummempaa.)
12. helmikuuta 2011
just can't get enough.
Tässä kollaasi kevään must have -hankinnoistani. Listalta löytyy monta jo pidemmän aikaa haaveilemaani juttua ja ikuisuusprojektia. Parit kengät on mukana luonnollisesti. Uskon, että punaisten korkkareiden ja wedgejen hankinnan jälkeen pärjään ensi kevään mainiosti.
Vaatepuolelta haaveilen pitsimekosta, tästä tulee oma postauksensa myöhemmin, sillä sen ostamisesta on tullut luultua vaikeampi homma. Marimekon kesän mallisto aiheutti akuuttia kuolaus-reaktiota monen vaatteen osalta, mutta kuvassa näkyvä mekko nousi kaikista ihanimmaksi jutuksi. Bilevaatepulmasta valittelin jo aiemmin, joten paljettiöverit ovat tervetulleita kaappiini.
Plussana vielä yksi koru, se Kuutar -riipus, josta myöskin jo aiemmin postailin. Tahtoo!
29. tammikuuta 2011
reminding me of you.
Että olen lahopää. Aloin tässä suunnittelemaan kevään Wanted -listaa, ja tajusin, että en ole vielä edes postannut jo kauan sitten tekemääni talven listaa. Tässä se kuitenkin on, ja oikeastaan kaikki onkin tältä listalta jo hankittu.
Viime syksyn lista löytyy täältä, sieltä on hankittu myöskin monta juttua. Olen todennut wanted -listat loistavaksi keinoksi ostosten harkinnan tueksi. Listalle poimitut jutut ovat yleensä pyörineet jo pidemmän aikaa mielessä, ja niitä tulee sitten todellakin hankittua, kun ne on vaivautunut esim. täällä blogissa hehkuttamaan.
Uudenvuodenlupaukseni hengessä tein kuitenkin niin, että vähensin 10 kohdan listan vain 5 kohdan listaan (+ yksi bonuskohta tarvittaessa). Viidellä uudella jutulla pärjää kauden kerrallaan ja kun juttuja on vähemmän, ne tulee valikoitua tarkemmin.
7. tammikuuta 2011
breakin' out of this two-star town.
Olen kehottanut ystäviäni huomauttamaan, mikäli alan muistuttaa liiaksi joulukuusta. Korujen käyttö kun on viime aikoina innostanut normaalia enemmän ja erilaisia helyjä on ollut käsissä ja kaulassa ja sormissa ja korvissa... Joka tapauksessa oma koruvarastoni on alkanut tuntua pieneltä ja nähdyltä, ja jokin uusi houkuttelisi.
Minusta korujen tulee olla vielä vaatteitakin erityisempiä. Juuri mitkään Glitter/Accessorize/jne -linjan halpishirvitykset eivät innosta, korun tulee kestää aikaa ja käyttöä. Tästä kollaasista löytyy mm. Ideapajun rannekoruja, rakastan ajatusta itse valitusta tekstistä, joka tuo yksinkertaiseen koruun henkilökohtaisen merkityksen.
Mummollani on Kalevala Korun riipus ja täytyy myötää, että hänellä on aikas hyvä maku ;) Tavallaan yksinkertainen, mutta silti koristeellinen ja toisaalta siro, mutta massiivinen koru näyttää yllättävän hyvältä myös pronssisena - olen yleensä hopean ystävä. gTien korvikset kuuluvat räyhäkämpään osastoon. Korvaan ruuvattava tähti ei vaadi edes uutta vierailua lävistäjälle, ja kahteen korvanreikään menevä koru hyödyntäisi jo olemassa olevia holeja.
PS: Tämän hetkinen sijainti on Himos, loppiaisviikonloppu menee lasketellessa (: Rinteet ovat kunnossa, sääkin ihan siedettävä ja kaikin puolin mukavaa.
19. joulukuuta 2010
take my hand.
Nahkahansikkaat kuuluvat mielessäni samalle osastolle, kuin punainen huulipuna, korkokengät ja trenssitakit. Klassisen tyylikästä ja naisellista. Klassikon ei kuitenkaan tarvitse olla tylsä, esim. Minna Parikalta löytyy aivan täydellisen ihania hansikkaita - rusetteja ja nauhoja ja ihania värejä:
Lainaus uusimman Trendin joululahjaoppaasta: "Nahkahanskat saavat sekä lahjan saajan että -antajan näyttämään tyylikkäältä." Tähän lahjatoiveeseeni on eräs kaveri tainnut tarttua, toivotaan siis, että Trendi on oikeassa ja tyylikkyyteni nousee teorian mukaisesti ;)
15. joulukuuta 2010
come, let us go look at a sunset.
Hehkutin Pikku Prinssiä joku aika sitten, ja kappas, mitä tulikaan vastaan: JC De Castelbajacin viime syksyn näytöksestä:
Pikku Prinssi paitojen printtinä! Love, love, love. Jos tapanani olisi haaveilla liian kalliista merkkivaatteista, se hetki olisi nyt. Samanlaista innostusta saivat viimeksi aikaan Miu Miun lintukengät... Budjettini on luonnollisesti näitä vastaan, mutta ehkä jonkinlainen diy-plagiaatti onnistuisi?
6. lokakuuta 2010
fallen leaves.
Hei ja hyvää lokakuuta!
Kootut tekosyyt blogin tilapäisestä kuolemasta: flunssa, koeviikko, koeviikon loppumisen juhlistaminen, juhlimisesta toipuminen ja uuden jakson alkamiseen liittyvät juoksevat asiat. Eilen totesin helpottuneena, että minulla on enää yksi isompi stressinaihe jäljellä: vanhojen tanssit ja erityisesti se tanssipari. Tulen palaamaan aiheeseen erityisesti puvun osalta myöhemmin täällä, mutta noin yleisellä tasolla taitaa pyyhkiä varsin hyvin, jos tuo on suurin murheeni tällä hetkellä.
Vaatepuolella on ollut hiljaista ja tylsää. Toisin kuin ilmeisen monet muut, pimeät aamut ja koleat säät eivät ole saaneet minua innostumaan. Kääriydyn lempineuleeseeni päivästä toiseen. Leveämmät hameet, mekot ja kuviot ja värit houkuttelevat ajatuksen tasolla. Esim. nämä Marimekon mekot/tunikat kelpaisivat.
Kootut tekosyyt blogin tilapäisestä kuolemasta: flunssa, koeviikko, koeviikon loppumisen juhlistaminen, juhlimisesta toipuminen ja uuden jakson alkamiseen liittyvät juoksevat asiat. Eilen totesin helpottuneena, että minulla on enää yksi isompi stressinaihe jäljellä: vanhojen tanssit ja erityisesti se tanssipari. Tulen palaamaan aiheeseen erityisesti puvun osalta myöhemmin täällä, mutta noin yleisellä tasolla taitaa pyyhkiä varsin hyvin, jos tuo on suurin murheeni tällä hetkellä.
Vaatepuolella on ollut hiljaista ja tylsää. Toisin kuin ilmeisen monet muut, pimeät aamut ja koleat säät eivät ole saaneet minua innostumaan. Kääriydyn lempineuleeseeni päivästä toiseen. Leveämmät hameet, mekot ja kuviot ja värit houkuttelevat ajatuksen tasolla. Esim. nämä Marimekon mekot/tunikat kelpaisivat.

6. elokuuta 2010
mind's eye.
Apua, syksyjutut ovat vallanneet aivoni. Tässä top10 minua eniten miellyttävistä syystrendeistä ja muista pohtimistani jutuista. Voisin vaikka joulukuun alussa postata saman listan uudelleen, nähdäkseni, mitä näistä olen oikeasti hankkinut (:

(kuvat: Wikimedia, Lumi Accessories, Fjällräven, Vagabond, Ray-Ban)

(kuvat: Wikimedia, Lumi Accessories, Fjällräven, Vagabond, Ray-Ban)
5. elokuuta 2010
and did you hide the fox cub?
Fjällrävenin kettureppu on vainonnut ajatuksia Ruisrockista asti, siellä niitä näkyi joka toisella ohikulkijalla. Ja voin kuvitella, että festareilla tuo olisi juuri täydellinen. Ankkarock on tulossa, enää 9 päivää (!!!), joten sitä ennen tuo on ostettava. Lasipalatsi Design Markets houkuttelisi myös, eli pakko sitä on kai Helsinkiin lähteä tänään tai huomenna (:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










