30. marraskuuta 2012

Työpöydällä

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Eilen oli siivouspäivä, ja työpöytäni näytti niin epätyypillisen järjestäytyneeltä, että nappasin siitä pari kuvaa.
Pöytäni kuuluu Fanett-tuoleihin, se on aika pitkä, mutta kapea. Käytän sitä ruokapöytänä, meikkipöytänä, opiskeluun ja koneella jumittamiseen. Ja tietysti epämääräisten romukasojen säilyttämiseen.

Marimekon Kuoseissa -kirja löytyi kirpparilta, se on aivan huikea, printtien värit ovat ihan mielettömiä. Ylioppilaslahjaksi saamissani Aalto-kipoissa säilytän korujani ja muuta pikkusälää.
 Olen asunut soluhuoneessani kolme kuukautta, mutta vasta viime viikolla sain ostettua oikean pöytäliinan, tavallista valkoista vahakangasta. Se on helppo pitää siistin näköisenä ja olihan se halpaa. Vähän haaveilen jostakin Marimekon kankaasta sitten joskus...

Peilin piti alun perin mennä seinälle, mutta olen vähän aikaansaamaton. Ja ihan hyvä se on tuossakin, ikkunan äärellä on hyvin valoa. Peili on peräisin isoisovanhempien jäämistöstä, ja mutsi sitten tyrkytti sen minulle mukaan omaan kotiin.
 Musta muovilokerikko ja kynä-/meikkisivellinpurkki ovat kotimaista Palaset-sarjaa. "Taulut" ovat ihan tavalliselle kopiopaperille printtaamiani juttuja, mm. Pikku Prinssi, Hemingway-sitaatti ja muuta sellaista. Postikortti on tuliainen Pariisista.
Niin, ja todellisuudessa pöytä näyttä lähes aina tältä... Naked truth, tai jotain... ;)

7. marraskuuta 2012

Valkoinen kauluspaita aloittelijoille

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Taisin jo aiemmin todeta, että tyylini on muuttunut hieman klassisempaan suuntaan, ja valkoinen kauluspaita lienee sen suuntaisen pukeutumisen kulmakiviä. Ja pahuksen hankala vaate: hyvät maksavat uutena hirveästi, eikä käytettynäkään ole löytynyt mitään erityisen hyvää.
Tällaisen kuitenkin kirppistelin jo alkusyksystä. Lapussa luki "rantahuitula", mutta minä ajattelin vähän skarpimpaa tyyliä. Ohut puuvilla on kivan läpikuultavaa, mutta silti tämä päällä tulee nuhjuiseen t-paitaan verrattuna siistimpi olo.
Neule on vanhaa kotimaista tuotantoa ja sataprosenttista villaa, kirppikseltä. Shortsit mutsin vanhat Levikset. Kiilakorot Vagabondilta.

5. marraskuuta 2012

Parasta marraskuussa: Nanowrimo

Ei tätä juuri kliseisemmin voi sanoa, mutta rakastan kirjoittamista. Sanat ovat aina olleet erityisen kiehtovia, niin luettuna kuin itse luotuinakin.
Ongelma on vain siinä, että olen melko aikaansaamaton ja laiska. Luen blogeja, neulon villasukkia, puran ajatuksiani päiväkirjaan, juoksen, siivoan, notkun baareissa, nukun, teen jotakin aivan yhdentekevää - mutta en kirjoita fiktiota, vaikka ideoita kyllä teoriassa olisikin.
Suunnilleen kuusi vuotta sitten löysin internetin ihmeellisestä maailmasta minulle juuri sopivan tavan saada päässä pyörivät tarinanalut paperille asti: Nanowrimo (National Novel Writing Month) on juuri sopivan sekopäinen haaste, joka laittaa sormet sauhuamaan näppäimistöllä.
Tavoite on yksinkertainen: marraskuun aikan kirjoitetaan 50 000 sanaa pitkä romaani.
Jokainen, joka tämän sanamäärän saavuttaa, on voittaja. Muita sääntöjä ei juurikaan ole.
Minulle tämä on mitä toimivin tapa saada vuodessa edes yksi "kunnollinen" tekele aikaiseksi. Vuosi vuodelta ison tekstimassan käsittely muuttuu helpommaksi. Koen myös, että itse olen kehittynyt myös laadullisesti - vaikka mitään virallista laatuvaatimusta ei olekaan, tulee romaaninraakileista aina vaan eheämpiä kokonaisuuksia.
Nyt on menossa viides päivä, olen reilusti päivittäisestä tavoitesanamäärästä edellä. Kirjoittaminen on ihanaa, ainakin toistaiseksi. Katsotaan, miten hermoraunio ja muuten vaan sekaisin olen loppukuusta.