Näytetään tekstit, joissa on tunniste valitusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valitusta. Näytä kaikki tekstit

15. toukokuuta 2012

sometimes life isn't easy.

Koska en koe mitään tarvetta pitää minkäänlaista hyvänmielen blogia (tiedättehän, sellainen blogi, joissa on tuoreita kukkia ja kotitekoisia leivoksia ja aurinko paistaa ja vaatteet ovat nättejä ja tukka aina hyvin?), niin totean, että tänään oli ihan paska päivä.
Aamu alkoi kahvilla ja tupakalla, se siitä röökilakosta taas. Loistava meno jatkui itkukohtauksella opon vastaanotolla, eipäs olekaan vähään aikaan tullut julkisesti vollotettua. Koulujutut ovat siis yhä edelleen ihan päin helvettiä, enkä vieläkään tiedä, olenko tämän kevään ylioppilas vai en. Pää alkaa hajoamaan tähän stressiin ja ahdistukseen ja sähellykseen, tekisi mieli vaan antaa suosiolla periksi ja valmistua vasta syksyllä. Välivuosi ei kyllä houkuttele yhtään, mutta aika todennäköiseltä se nyt kyllä näyttää...

Kaikkein turhauttavinta on, että en voi syyttää tilanteesta ketään muuta, kuin itseäni. Minä olen se, joka lintsasi melkein koko viimeisen jakson. Minä olen se, joka on jättänyt esim. liikuntakursseja kesken tai käymättä. Minun olisi pitänyt hoitaa omat opiskeluni kunnialla. En vaan ole jaksanut, saanut aikaiseksi, välittänyt. Ja nyt homma yllättäen kusee.
Koulujuttujen jälkeen suuntasin lohtushoppailemaan palkkapäivän kunniaksi. Olen kyllä ihan surkea taloudenpitäjä, säästövinkkejä vastaanotetaan! Ei sillä, kyllähän minä vielä yhdet kengät tarvitsin (joopa joo...), ja aivan ihanat sandaalit löytyikin, esittelen ne joskus toiste. Lisäksi käytiin kaffella kaverin kanssa, sainpahan angstailtua jollekulle, ja valkosuklaamuffinssin jälkeen mieli oli huomattavasti parempi. Vielä kun saisi itseä niskasta kiinni ja asiat hoidettua, helpommin sanottu kuin tehty.
Jakku Lindex, paita Herra Ylppö-fanipaita, farkut Cheap Monday, punaiset sandaalit Palestiinasta.

31. tammikuuta 2011

darling, don't give me shit.

Erehdyin lukemaan Cosmopolitania. Enkä taida tehdä sitä toiste, vaan pysyn visusti Trendin parissa. Taustoitetaan sen verran, että Cosmo päätyi minulle kun ostin kynsilakkaa, ja myyjä tuuppasi väkisin uusimman numeron mukaan. Lehti oli kannesta kanteen täynnä myötähäpeän aikaansaavaa kuraa. Oikeasti, joku toimittajantapainen tienää elantonsa kirjoittamalla tuollaista?
Tämän traumaattisen kokemukseen jälkeen alan ehkä hieman paremmin ymmärtää aivottomia robottibarbeja (eli suomeksi peruslissuja). Jos lukee tuollaista roskaa aidosta mielenkiinnosta ja tosissaan, ei muukaan aivotoiminta voi olla kovinkaan kehuttavaa... Vai haluaako joku olla eri mieltä ja kertoa, mitä mielenkiintoista lukemisen arvoista on kys. lehdestä löytänyt?