Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

12. helmikuuta 2013

Alennusmyyntilöydöt

Tänään tein lumiukon ilmastolain puolesta, yritin luovuttaa verta (hemoglobiini liian alhaalla, harmi) ja laskiaispullakin on jo syöty - kelpo tiistai siis. Tenttiin lukemista vältellessä on hyvä hetki tulla tänne esittelemään alennusmyyntien viimeisistä jämistä löytyneet jutut: Marimekon pikkuinen punainen laukku ja Leviksen  farkut.
Olen silmäillyt punaista laukkusöpöläistä jo iät ajat, mutta nyt vasta raaskin ostaa sen. Vanhat lempifarkut puolestaan ratkesivat parsimiskelvottomaan kuntoon, joten uusille oli tarvetta.


Demi Curve -pöksyt istuvat kuin se kuuluisa hansikas ja vaalea denim vie ajatukset hetkessä kesään. Nurmikko varpaissa villasukkien sijaan - kyllä kiitos!

9. lokakuuta 2012

(Lähes) täydellinen pipo

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Syysviimalta ja taukoamattomalta tuntuvalta sateelta suojautumiseksi kaivoin kaapistani lempipiponi.
Pipo on siitä hankala asuste, että vaikka puikot käsissä pysvätkin ja villasukat ja lapaset syntyvät tuossa tuokiossa, on hyvän pipon neulominen itse aivan mahdotonta. Pikkuvikoja on useimmissa valmispipoissakin: malli on joko liian väljä tai liian löysä tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti asetu päähän kivasti.
Carlingsista joku aika sitten ostamani myssy on kuitenkin melko loistava: just oikea harmaan sävy ja just sopivan rento malli, eikä mitään turhia yksityiskohtia. Tykkään. (Ja myöhemmin ostin myös mustan samanlaisen.)
Ainoa miinus materiaalista: kuten kympin hintalapusta voi päätellä, on pipo sataprosenttista akryyliä...

19. joulukuuta 2010

take my hand.

Nahkahansikkaat kuuluvat mielessäni samalle osastolle, kuin punainen huulipuna, korkokengät ja trenssitakit. Klassisen tyylikästä ja naisellista. Klassikon ei kuitenkaan tarvitse olla tylsä, esim. Minna Parikalta löytyy aivan täydellisen ihania hansikkaita - rusetteja ja nauhoja ja ihania värejä:

Lainaus uusimman Trendin joululahjaoppaasta: "Nahkahanskat saavat sekä lahjan saajan että -antajan näyttämään tyylikkäältä." Tähän lahjatoiveeseeni on eräs kaveri tainnut tarttua, toivotaan siis, että Trendi on oikeassa ja tyylikkyyteni nousee teorian mukaisesti ;)

14. syyskuuta 2010

suddenly i see.

Viime viikolla tilaamani uudet rillit saapuivat tänään. Uudet lasit ovat Ray-Banilta, nämä ovat väriltään todella tumman punaiset (näyttävät kuvissa ja oikeastaan livenäkin mustilta) ja itse tykkään näistä hirmuisen paljon. Edelliset lasini olivat haalean väriset ja muutenkin pliisut, nämä ovat lähes täydellinen vastakohta niille. Kuitenkaan nämä eivät mielestäni ole liian nörttilasit, en usko, että sellaiset minulle sopisivat.
PS: Ray-Ban -kokoelmaani ilmestyi loppukesästä eräs toinenkin lisäys, kiinnostaisiko näin aurinkolasikauden lopulla esittelypostaus kaikista Reiskoistani?