Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit

12. helmikuuta 2013

Alennusmyyntilöydöt

Tänään tein lumiukon ilmastolain puolesta, yritin luovuttaa verta (hemoglobiini liian alhaalla, harmi) ja laskiaispullakin on jo syöty - kelpo tiistai siis. Tenttiin lukemista vältellessä on hyvä hetki tulla tänne esittelemään alennusmyyntien viimeisistä jämistä löytyneet jutut: Marimekon pikkuinen punainen laukku ja Leviksen  farkut.
Olen silmäillyt punaista laukkusöpöläistä jo iät ajat, mutta nyt vasta raaskin ostaa sen. Vanhat lempifarkut puolestaan ratkesivat parsimiskelvottomaan kuntoon, joten uusille oli tarvetta.


Demi Curve -pöksyt istuvat kuin se kuuluisa hansikas ja vaalea denim vie ajatukset hetkessä kesään. Nurmikko varpaissa villasukkien sijaan - kyllä kiitos!

9. lokakuuta 2011

clarks desert boot.

Joku aika sitten ostin kukkakuvioiset Claks Desert Bootit. Kömpelön näköiset, mutta jollain tapaa aika hauskat. Kummallista sinänsä, en ole ostanut korkkareita aikoihin, ja muutenkin kenkien ostotahtini on muuttunut edes etäisesti järkeväksi, vaikka ei näillekään varsinaisesti mitään akuuttia tarvetta ollut...

Töissä istumisen lisäksi näin viikonloppuna kummityttöäni, pikku neiti 3v. ilahduttaa aina hurjasti. Rättiväsynyt täti piristyi kummasti muutaman piiloleikkikierroksen ja palikkatornin rakennuksen jälkeen. Rauhallinen kotiviikonloppu selvin päin oli siis aika hyvä ajatus..

9. toukokuuta 2011

mad hatter.

Kirjasto on ehkä paras paikka ikinä. Siellä on hiljaista ja rauhallista ja yksinkertaisesti viihtyisää. Tykkään mennä kirjastoon lukemaan lehtiä, selailemaan kirjoja ja tietysti lainaamaan - esim. videovuokraamossa ei ole tullut käytyä sen jälkeen, kun löysin kirjaston dvd-tarjonnan. Ja kirjojen kierrätyspiste on huippu, tänään löysin ihanan vanhan painoksen Humisevasta Harjusta - ja ihan ilmaiseksi.

Kirjastossa on myös hyvä testailla enemmän tai vähemmän järjettömiä pukeutumisratkaisuja - se on lähellä kotia eikä siellä kovin usein tule tuttuja vastaan... Tänään kokeiluun pääsi uusi hattuni. Päätin jo alkukeväästä katumuotisivustojen myötävaikutuksesta haluta täksi kesäksi hatun. Loputtomalta tuntuneen sovittelun jälkeen sopivalta (eikä naurettavalta) tuntuva tapaus tuli vastaan Stockmannilla ja lähti mukaan. Hattu vaatii varmasti pientä totuttelua, mutta eiköhän tämä tästä. Kuvissa surkeasti näkyvä farkkupaita on mamman kaapista löytynyt Leviksen paita, mukavan pehmeäksi kulunut ja varmasti kesäsuosikiksi nouseva.

hey summer.

Ostin sen turkoosin nahkatakin, kuten aiemmin uhkasin. Se on aivan ihana, juuri sopivan järjetön ja keväinen ja värikäs ja muuten vain mahtava. Alla on äidiltä näpistetty vaaleanpunainen raitatoppi, yllätys yllätys Marimekkoa. Sekin on ihana.
Kangaskengät ja kangaskassit ovat mulle ihan selkeitä kesän merkkejä, eikä tuo mieletön auringonpaistekaan haittaa yhtään. Tänä kesänä aion ruskettua normaalia lakananvalkoisuutta enemmän, joten viikonloppu meni äitienpäiväbrunssin lisäksi lähinnä auringossa loikoillessa. Eikä edes maanantai tunnu niin ankealta, kun sää on kaunis ja lämmin. Ihanaa.

14. maaliskuuta 2011

one of those mondays.

Hölmö päivä tänään, olen ollut ihan pihalla ja oikein mikään ei vaihteeksi ole sujunut. Tyypillinen maanantai...
Joka tapauksessa, tälläisen veskan ostin viime viikonloppuna kirpparilta. Toiveena oli keskikokoinen ruskea nahkalaukku, jossa on pitkä olkahihna ja kunnollinen solki/vetoketjukiinnitys. Kaikki toiveet täytyivät. Harvinaista, kirppikseltä löytyi jotain täsmällisesti etsittyä, kun normaalisti sieltä poimii mukaan vain tajuttomia satunnaislöytöjä.
Illan ohjelmana Fight Club. Olen täydellisen vastustuskyvytön Anttilan alennusleffoille, yleensä yritän kiertää ne turvallisesti kaukaa. Eilen eksyin kuitenkin selailemaan leffahyllyjä ja tämä tarttui mukaan. Onhan se nii pirun hyvä, että sillä on ihan perusteltu paikka dvd-hyllyssä, vai mitä?

28. helmikuuta 2011

zombie.

Toisilla naisilla on pikkumustia kaapit täynnä, mutta pikku-vaaleanharmaat ovat minun heikkouteni. Harmaa on selkeästi väri, jossa viihdyn ja se on vähemmän synkkä kuin musta, mutta ei kuitenkaan räikeä. Tämä mekko on Topshopista, ja sen oli tarkoitus olla asuni wanhojen jatkoilla. Viime hetkellä päädyin kuitenkin toiseen mekkoon, koska tämä on yleisestä ihanuudestaan huolimatta melko lyhyt minun makuuni. Ehkä joissain toisisssa kekkereissä sitten...

Olen muuten huomannut, että itsekritiikkini esimerkiksi tänne blogiin postaamiini kuviin on laskenut huomattavasti. Kun itseään kuvaa käytännössä päivittäin, on pakko välillä hyväksyä muukin, kuin "täydellinen" materiaali. Ja näin epäkuvauksellisen ihmisen, tavallisen pikkukameran ja itselaukaisijan yhtälössä lopputulos harvemmin on erityisen loistokasta. Tosin jotain on tullut opittuakin ja oma tyyli kuvata esim. asuja on alkanut löytymään ja uskon, että se tasoittaa kuvien laatua. Näistä kuvista tykkään vaihteeksi paljon, ne ovat jotenkin tosi minun näköisiä, monella tapaa.

11. tammikuuta 2011

so you think i'm broken? fix me.

Antti Asplund kuuluu ehdottomasti joukkoon "Minnan idolit". Risti -koru minulta löytyykin, mutta toivelistallani on ollut jo pidemmän aikaa jokin vaate häneltä. Ainoa alennusmyyntilöytöni on Asplundin viime syksyn Clinging -mallistosta: White Doll Skirt -hame.

Hame on aivan ihana, eikä Asplundin ensi kevätkään näytä pahalta: mallisto on värikkäämpi ja yllättäen keväisempi. Kuvia löytyy esim. täältä.

11. lokakuuta 2010

now my feet won't touch the ground.

Viime perjantaina kävisin Hulluilla Päivillä, enkä sitten ostanut mitään... Weekdayltä kuitenkin lähti mukaan Cheap Monday -paita ja kangaskassi. Shoppailureissut on kyllä muuttuneet, joskus piti ostaa järjettömästi kaikkea ihme sälää, nyt Helsingistä löytää muutakin kuin H&M:n ja ostaa voi vain yksittäisiä kivoja juttuja. 
Tänään oli hyvä päivä, mulla on esim. vanhojentanssipari. Ja maailman parhaita kavereita! Nyt on stressiä enää puvusta, mutta se nyt on pikkujuttu. Olen niin helpottunut, vaikka toisaalta tälläisestä asiasta kriiseily on ollut vähän naurettavaa. Vanhojenpäivä on vain yksi päivä muiden joukossa, eikä ainakaan minulle mikään vuoden kohokohta.

8. elokuuta 2010

hey modern days.

Kävin Lasipalatsi Design Marketsilla perjantaina. Päällimmäinen fiilis oli, että tästä on otettava tapa. Mitään en ostanut, mutta tarjolla oli kaikkea ihanaa kuolattavaksi. Erityisesti titiMadam, Hankala ja You Complete Me jäivät mieleen aivan mahtavina.
Normaalin shoppauskierroksen huippuhetki oli Weekdayssä, kun huomasimme pikkuisten Chaep Monday -paidat. Keskustelu kaverin kanssa lyhyesti:
Minä: "Aaaaw!!!!"
Kaveri: "Aaaaw!!!"
Joten kummilapset varokoon, vaatehöperöt tädit saattoivat juuri keksiä joulu- ja synttärilahjoja vähäksi aikaa... Täytyy kuitenkin myöntää, että löytyi sieltä Weekdayn alepuolelta itsellekin jotain:
Ilmastointiteippitoppi 2€ ja reikämekko 4€, molemmat Cheap Monday. Viime aikoina minua on tosin miellyttänyt enemmän selkeästi tyttömäisempi ja klassisempi tyyli, joten jää nähtäväksi, miten nämä taipuvat sellaisiin yhdistelmiin.

6. heinäkuuta 2010

but once again the sun is rising.

Alennusmyynneistä löytyi vaikka mitä ihanaa. Taidan kuitenkin olla niin laiska, että esittelen vaatteet vasta asukuvien yhteydessä, sillä en jaksa kuvata niitä kaikkia erikseen... Tässä kuitenkin rakkauskengät: MTWTFSS:n kiilakorot -75% alennuksella. Eli suunnilleen €12. Eli naurettavan vähän.
Ja Poladroid-kuvia pitkästä aikaa, olen löytänyt senkin vaihteeksi uudestaan =)

20. toukokuuta 2010

money money money.

Monki ja Weekday katsastettu eilen ja olihan sieltä toki pakko jotain ostaa, vaikka rahatilanne onkin atm aikas jäätävä. Molemmat kaupat olivat sisustukseltaan ja tuotteiltaan aivan ihania, mutta Monkin musiikki oli jotain järkyttävää. Saa sen päänsäryn toki helpomminkin...
Photobucket
Musiikista huolimatta ostin Monkista ihanat kukkatennarit. Mulla on toki miljoona paria Converseja, mutta ne ovat kesällä liian raskaita ja tarvitsevat sukat. Mulla on myös Vagabondilta identisen malliset, mutta valkoiset kangastossut,  mutta ne ovat vähän tylsät. (Oon aika taitava perustelemaan kenkähankintoja itselleni, mähän siis tarvitsin ehdottomasti just tälläiset ;p )
Hennesiltä ostin vielä mustavalkoisen raitahameen, kun mulla on ollut vähän ongelmaa muunväristen kuin  mustien alaosien kanssa (ja mustavalkoinenhan on siis mun mittapuulla värikäs...).

Nyt on sitten tili tyhjä ja käteisvarat nollassa. Harmittaa vähän, sillä esim. Ruisrock-lippu olisi kuitenkin vaatteita (tai karkkia tai leffoja tai lehtiä...) tärkeämpi hankittava. Mun itsekurini on ihan käsittämättömän surkea, joten ajattelin aloittaa ihan kunnollisen ostolakon. Tavoitteena on se Ruissi-lippu, eli ennen kuin mulla on tiketti ostettuna en saa ostaa mitään muuta. Pari poikkeusta on kuitenkin oltava, tai muuten menee vaan hermot. Ensimmäinen on jätti-iso raitapaita, jollaista olen puoliaktiivisesti nyt keväällä etsinyt. Toinen on farkkushortsit, ihan välttämätön kesävaate. Tavoitteena olisi löytää kirpparilta kivat ja tarvittaessa vähän customoida. Muuten yritän minimoida kaikki mahdolliset karkkiostokset ja mäkkärikäynnit ja oikeasti säästää. Apua.

18. toukokuuta 2010

yes, but you're blue.

Unohdin esitellä Rhodoksen jutuista kengät. Oon viime päivinä unohtanu/jättänyt tekemättä/tehnyt huonosti miljoona muutakin juttua. On niin paljon kaikkea tekemistä kasaantunut, ja loppujen lopuksi en kuitenkaan saa mitään aikaseksi. Muttajoo, ne kengät:

Ensimmäiset ovat siis tälläiset yksinkertaiset niittisandaalit. Pohdin joku aika sitten matalia kenkiä, ja nämä täyttävät mun kriteerit täydellisesti. Lukuunottamatta sellaista pikkuvikaa, että nämä eivät ole aitoa nähkää nähneetkään. Niitit onneksi peittävät muovista ulkonäköä ja jalassakin ovat ihan mukavat.
Toiset ovat perus mustat nahkasadaalit, joita kaupattiin "Handmade in Rhodos" -lupauksin. Älyttömän kivat jalassa ja minusta ihan kivannäköiset perussandaalit. Ja vau, kerrankin oli järki mukana kenkäostoksilla, kaikki killerit korot jäivät kauppaan :D

Huomenna on suuntana Monki & Weekday, yllätys. Yleisen ihmettelyn lisäksi mulla olisi pienenä tavoitteena löytää farkkushortsit. Katellaan huomenna, mitä löytyy, jos löytyy ;)

15. toukokuuta 2010

why do i tire of counting sheep.

Rhodoksen ostokset:
Wayfarerit olivat tietty ihan ykköset, ja nille lähti lentokentältä kaveriksi samansävyinen YSL:n huulipuna, Rouge Pur sävyssä 137 Rouge Star. Punainen huulipuna ei ehkä ole ihan mun ykkösjuttuni, mutta kesällä voi hyvin totutella sen käyttöön. (Neutraalin väriset) huulipunat on kuitenkin enemmän mun mieleen kuin kiillot, mattapinta miellyttää enemmän kuin tahmea glitter. (Ja sivuhuomiona Mavalan London, edelleen täsmälleen samaa punaista :D)
Mekkoja kesäksi oli tarkoitus ostaa, ja niitä lähtikin kolmin kappalein mukaan. Reunimmaiset naurettavan halvalla Terranovasta, keskimmäinen Täydellinen Kukkamekko Pull & Bearista.
Lopuksi vielä sälää, eli ihan perus vetoketjulegginit, patella-vyö ja pallokuvioinen bikinialaosa. Taidan kyllä ostaa vielä Suomestakin uudet bikinit, olisi niitä kuitenkin ainakin kahdet hyvä olla.

13. maaliskuuta 2010

this sickness has no cure.

Käytiin tänään Jumbon Pyöreillä päivillä pyörimässä (huomatkaa nerokas sanaleikki)... Ostossaldo ihan mukava, ja kaikki oikeastaan suunniteltuja ja tarpeellisia juttuja. Tilikään ei loista tyhjyttään, kuten shoppailun jälkeen yleensä, eli ihan hyvä päivä.
paita: vero moda (avoselkäinen ja värillinen)
farkut: cheap monday/one way
sälää (ohut sivellin, peitekynä, bodybutter ja taustalla oleva kangasbag): bodyshop