28. helmikuuta 2011

zombie.

Toisilla naisilla on pikkumustia kaapit täynnä, mutta pikku-vaaleanharmaat ovat minun heikkouteni. Harmaa on selkeästi väri, jossa viihdyn ja se on vähemmän synkkä kuin musta, mutta ei kuitenkaan räikeä. Tämä mekko on Topshopista, ja sen oli tarkoitus olla asuni wanhojen jatkoilla. Viime hetkellä päädyin kuitenkin toiseen mekkoon, koska tämä on yleisestä ihanuudestaan huolimatta melko lyhyt minun makuuni. Ehkä joissain toisisssa kekkereissä sitten...

Olen muuten huomannut, että itsekritiikkini esimerkiksi tänne blogiin postaamiini kuviin on laskenut huomattavasti. Kun itseään kuvaa käytännössä päivittäin, on pakko välillä hyväksyä muukin, kuin "täydellinen" materiaali. Ja näin epäkuvauksellisen ihmisen, tavallisen pikkukameran ja itselaukaisijan yhtälössä lopputulos harvemmin on erityisen loistokasta. Tosin jotain on tullut opittuakin ja oma tyyli kuvata esim. asuja on alkanut löytymään ja uskon, että se tasoittaa kuvien laatua. Näistä kuvista tykkään vaihteeksi paljon, ne ovat jotenkin tosi minun näköisiä, monella tapaa.

and the winner is...

Oscar-gaala jäi tänäkin vuonna katsomatta, mutta punaisen maton kuvia löytyy onneksi runsaasti ja jonkin koosteen tulen varmasti katsomaan. Pikaisella surffailukierroksella kauneimmaksi asuksi nousi minulle melko tuntematon näyttelijätär, Mila Kunis. Pitäisi selkeästi paikata yleissivistystä ja käydä katsomassa Black Swan.
Asu on joka tapauksessa upea. Isot korvakorut ja muuten yksinkertaiset asusteet antoivat mekolle kivasti tilaa ja kokonaisuus oli todella raikas ja kaunis. Ja ruskeat hiukset näyttävät hyviltä, että tekisi mieli pistää omaa päätä vaihteeksi tummempaan suuntaan.

27. helmikuuta 2011

how the world ends.

Ikuisuusongelma: loma loppuu liian pian. Junailtiin perjantai-iltana Himokselta kotiin, oli melko leppoisa matka ravintolavaunussa, kun kaikki istumapaikat olivat täynnä. Mutta VR, miten olis ravintolavaunut lähijuniinkin?  Lauantaina suuntasin kamalan flunssan kourissa kaverille istumaan iltaa. Tuli muuten harvinaisen tyhmä olo, kun kuvasin asua itselaukaisijalla keskellä jalkakäytävää matkalla sinne...
Ostin Himokselta (tai Jämsästä mutta anyway siltä reissulta) pipon. Normaalisti en ole yhtään pipo-tyyppiä, käytän myssyjä tai baskereita, tai kuljen paljain päin. Rinteessä pipo on kuitenkin oltava ja tälläinen raidallinen tapaus oli niin minulle sopivan oloinen pipo, kuin mahdollista.

Hengailtiin eilen meidän vakio-porukalla, tosin olen selkeästi kipeä, kun edes yksi (1) siideri ei pudonnut koko illan aikana ja rämmin himaan ennen puolta yötä. Oli ihan mukavaa, vaikka olisin mielelläni ollut aivastelematta kauemmin, kuin 2 sekuntia kerrallaan... Tehtiin muffinssejakin, tosin ne eivät oikein onnistuneet, jäivät liian kuiviksi mokomat. Vinkit täydellisistä sitruunamuffinsseista otetaan vastaan.
En muista, olenko jo aiemmin maininnut, mutta kaverikuvien linja blogissani on joko reilusti tärähtänyt tai huolella pikselöity. En usko, että tyypit naamojensa esittelystä pahemmin häiriintyisivät, mutta silti, sensuroin heidät mielummin. Ja tästä kuvasarjasta olisin voinut pikselöidä omankin naamani, mutta nuhainen punanenä menköön tämän kerran... 

24. helmikuuta 2011

don't try to escape.

Tarvitsen konjakin värisen nahkalaukun. Piste. Tosin mustallekin olisi käyttöä, ehkä jopa konjakinväristä ennemmän.
(Niin ja, täällä Himoksella on hyytävän kylmää, mutta aurinkoista, ja rinteissä on viihdytty. Ei sen kummempaa.)

22. helmikuuta 2011

dance me to the end of love.

Niistä wanhojentansseista postausta vielä, tässä vähän täsmällisempää selvitystä (:

Tanssimekkoni ostin jo syyslomalla Israelista. Katselin Suomessa mekkoja netistä, ja olisin varmasti löytänyt jonkun mieleisen täältäkin, mutta kun kerran ulkomaanmatka oli tiedossa, tahdoin kokeilla onneani, josko sieltä löytyisi. Mekko on paikalliselta merkiltä nimeltään Sigal Dekel (esim. Flickristä löytyy lisää kuvia, erityisesti viime talven mallisto on aivan ihana!) ja olisin voinut ostaa kyseisen merkin liikkeen suunnilleen tyhjäksi muistakin vaatteista... Pitää katsoa, josko äiti toisi sieltä jotain kivaa tuliaisiksi seuraavan kerran, kun hän tulee Suomessa käymään.
En missään nimessä halunnut blingikuorrutettua kermakakkumekkoa, koska en koe sellaisen tyyliini yhtään sopivan, enkä varmasti olisi tuntenut oloani sellaisessa mukavaksi. Sen sijaan kevyesti liehuva vaaleanharmaa mekkoni on niin minua, kuin ikinä mahdollista. Mekossani oli helppo ja mukava tanssia, se pyöri kauniisti ja pysyi hyvin päällä ja oli muutenkin täysin ongelmaton.

Asusteet olivat nekin aika yksinkertaiset: omat Swarovskin kristallit korvissa ja äidiltä lainassa hopeinen rannekoru ja Kalevalan sormus, josta ei nyt ole tarkempia kuvia. Kengät kävin ostamassa päivää ennen tansseja, eli hyvissä ajoin tietenkin... Stylesnobin nahkaiset ballerinat hankin ihan Stockalta ja ne olivat todella hyvät tanssiessa.
Kampaukseni teki luottokampaajani. Kampaajani on yksinkertaisesti nero, en ole viimeiseen noin 7 vuoteen käynyt millään muulla kampaajalla. Vein hänelle jo vuoden alussa kasan kuvia kampaustoiveestani, isosta nutturasta, jota kiertää letti. Letti on tekotukkaa, ostin sen ihan vaan Glitteristä. Kampaus pysyi ihan täydellisenä yön yli, aamulla äiti kiinnitti yhden hapsottavan irtosuortuvan kiinni. Ja jopa jatkobileiden jälkeisenä aamuna kampaus oli yhä hyvä, se olisi kestänyt helposti vielä kolmannenkin päivän.
Jatkoille tarkoitukseni oli pukea Topshopin harmaa minimekko, jota en muistaakseni ole täällä vielä esitellyt, mutta mekko on ehkä vähän turhankin mini... Päädyin sitten tanssikenkienostoreissulla mukaan tarttuneeseen Vilan pitsimekkoon. Ikuisuusprojektini pitsimekon hankinnasta on siis onnellisesti päättynyt, postaan paremman kokokuvan mekosta myöhemmin. Jatkot olivat ihan huippubileet, mulla oli tosi kivaa ja tanssittua tuli puoli kolmeen asti, hups.
Tänään suuntaan illalla Himokselle laskettelemaan, jei. Kannettava ja mokkula lähtevät mukaan, katsotaan, josko postailen jotain sieltä.

19. helmikuuta 2011

perfect.

Wanhojentanssit 2011 ovat nyt onnellisesti ohi. Kaikki oli aivan täydellistä omalta osaltani ♥

Rakastan tanssimekkoani enemmän, kuin mitään muuta omistamaani vaatetta. Kampaajani on nero, joka taiteli minulle aivan ihanan lettinutturakampauksen. Tykkään kenkien ostosta muutenkin, mutta unelmanpehmeät nahkaballeriinat ovat silti erityisen kivoja. Kunnon bileet ovat aina jees ja meidän jatkot olivat ihan huiput. Ja opin jopa viime hetkellä valssaamaan, siis minä, universumin rytmitajuttomin henkilö. Kuten jo sanoin, täydellistä.
Luulen, että tulette kärsimään blogissani tanssijuttuja vielä seuraavat kaksi kuukautta, mutta tässä ensimmäiset hehkutukset. Olen niin onnellinen, kun kaikki sujui hyvin ja kuukausien hermoilu ja stressaus palkittiin kahdella ihanalla päivällä, vaikka tänään olo onkin ollut vähän kuollut... (:

16. helmikuuta 2011

lies the snake.

Wanhojen tanssit ovat huomenna, aaaaks! Tansseihin liittyen postailen vasta sitten, kun ne ovat toivottavasti onnistuneesti ohi, joten tässä ihan vaan yleishöpötyksiä.

Monkin alet ovat petollisia. Musta avoselkäinen löllöpaita, kaksi euroa. Ostin. Ja ostin pari muutakin juttua, ihan tarpeellisia ja välttämättömiä köhköh... 
Jätin statement necklacen alkutalvesta ostamatta, koska en halunnut sitä samaa H&M:n 9,95€ blingisysteemiä, kuin kaikki muut eikä mitään muutakaan kivaa löytynyt. Nyt mutsi lahjoi minua kuvassa superhuonosti näkyvällä korulla, mustaa satiininauhaa ja "helmiä", tuliainen Palestiinasta. Tykään.
Lisäksi mutsin laatikoista löytyi Kalevalan Käärmesormus. Suunnittelin ostavani tämän itselleni, mutta nyt ei sitten tarvitsekaan. Pikku käärme on aivan ihana.

Tänään olen menossa työhaastatteluun, jännittäää! Ja huomenna ovat ne wanhat, jännitää noin miljoona kertaa enemmnä! Palataan asiaan viikonloppuna, jos vielä olen hengissä.

12. helmikuuta 2011

just can't get enough.

Tässä kollaasi kevään must have -hankinnoistani. Listalta löytyy monta jo pidemmän aikaa haaveilemaani juttua ja ikuisuusprojektia. Parit kengät on mukana luonnollisesti. Uskon, että punaisten korkkareiden ja wedgejen hankinnan jälkeen pärjään ensi kevään mainiosti.

Vaatepuolelta haaveilen pitsimekosta, tästä tulee oma postauksensa myöhemmin, sillä sen ostamisesta on tullut  luultua vaikeampi homma. Marimekon kesän mallisto aiheutti akuuttia kuolaus-reaktiota monen vaatteen osalta, mutta kuvassa näkyvä mekko nousi kaikista ihanimmaksi jutuksi. Bilevaatepulmasta valittelin jo aiemmin, joten paljettiöverit ovat tervetulleita kaappiini.

Plussana vielä yksi koru, se Kuutar -riipus, josta myöskin jo aiemmin postailin. Tahtoo!

11. helmikuuta 2011

gotta be everything more.

Aina välillä pukeudun tietyn "roolin" mukaan: maalaistyyliin ruutupaitoihin, joskus hienostuneemmin klassisiin perusvaatteisiin jne. Oma tyylini ei ole erityisen selkeästi missään lokerossa, jolloin muutokset vaatteissani saavat tavallaan hieman liioitellen personani muuttumaan: maiharit jalassa on aivan erilainen fiilis, kuin korkkaripäivänä.

Tällaisissa räteissä kävin kirjoittelemassa historian kokeen pari päivää sitten. Minulle ainakin tulee mieleen stereotyyppisestä historian opiskelijasta kirjastoissa viihtyvä silmälasipäinen tyyppi, joka pukeutuu vekkihameisiin ja pehmeisiin, ruskeisiin yms. maanläheisiin sävyihin. Ruudullinen vekkihame on ikivanha, joskus yläasteella käytin sitä lähes päivittäin.
Nyt olen kuitenkin vieroittunut leveämmistä hameista lähes täydellisesti. Harmillista, sillä kaapistani löytyy kivoja hameita, jotka olisi mukava saada käyttöön. Joskus vähän keväämmällä voisin pitää vaikka teemaviikon pelkistä hameista...

Apua, wanhat ovat jo ensi viikolla! Vähän jännittää, saanko kaiken valmiiksi ja millaisella fiiliksellä wanhat menevät. Potentiaalisia katastrofin aiheuttajia on vielä monta, mutta toivottavasti saan ne kaikki hoidettua ennen wanhoja.

9. helmikuuta 2011

i'm sorry, i got you involved in all this.

Kävin katsomassa The Touristin viime viikonloppuna. Perinteisesti mikä tahansa raina, jossa on Johnny Depp on vähintäänkin katsomisen arvoinen pätkä, niin kuin tämäkin. Ei mitään tajunnanräjäyttävää nerokkuutta, mutta kohtaaminen junassa, erittäin nättiä maisemaa, hotellihuonetta ja vaatetta, sopivasti höttöä ja kevyttä toimintaa. Ja se Johnny Depp. Sekä Angelina Jolie ja Paul Bettany, kaikki suosikkinäyttelijöitäni.
(Kuvat Imdb.com)
Ihan kelpo elokuva, välillä tosin hieman teennäistä dramatiikkaa ja tunnelman katoamista. Toisaalta, eipä tällaista liian vakavasti ja realistisesti tulekaan ottaa. Hyvin todennäköistä, että tämä päätyy dvd-hyllyyni tulevaisuudessa.

★★★

6. helmikuuta 2011

'cause there's something in a sunday.

Sunnuntaifarkut ovat paljon hankalammat, kuin arkifarkut. Sunnuntaifarkkujen kuuluu olla rennot, väljät, perus-siniset ja mahdollisesti jopa hieman nuhjuiset. Sellaisia farkkuja on hankala lähteä kaupasta ostamaan. Tähän asti parhaat sunnuntaifarkkuni ovat olleet mutsin vanhat Levikset, mutta nekin ovat hieman liian ryhdikkäät, eivät tarpeeksi pehmoiset ja mukavat.

Faija kävi ennen joulua Amerikassa, ja pitkälle tuliaislistalleni päätyivät farkut, Leviksen 501 -klassikot. Olin vähän epäileväinen lopputuloksen suhteen, sillä faijan shoppailutaidot ovat vähän rajalliset ja en tiennyt, mitä kokoa satun Leviksissä olemaan. Ihme kuitenkin tapahtui, ja 501:seni ovat ihan täydelliset.
Käytin näitä koulussa yhden päivän. Laiskotteluun suunnitellut sunnuntaifarkut eivät istuneet ahkeran opiskelijan tyyliin ollenkaan. Mutta viikonloppuisin kotona ne ovat mahtavat. Odotan jo kesää, olen varma, että nämä eivät pistä pahakseen varvastossuissa läpsyttelyä ja ruohotahroja piknikillä istumisesta.
Hyppäys aiheesta farkut ihan muualle: Eeva Kolu on nero. Sen lisäksi, että Eevan blogista löytyy apua joka ikiseen pukeutumispulmaani, on Eevan ruokablogi ratkaisu kaikkiin kokkausongelmiini. Minä aloitan Runeberg -kauden heti joulun jälkeen, ja se jatkuu pitkälle kevääseen ja suhtaudun niihin lähes naurettavan vakavasti. Olen kokeillut ehkä 10 erilaista Runebergintorttu-ohjetta, mutta mikään ei ole ollut täydellinen, kaupan tortuista puhumattakaan. Mutta, Eeva ratkaisi tämänkin ongelman puolestani: täydellinen ohje.
Nyt kun täydellisyys on tavoitettu maun suhteen, voin alkaa keskittyä ulkomuotoon. Täytyy ostaa oikea Runeberg - vuoka, jotta ne näyttäisivät vähemmän muffineilta.

3. helmikuuta 2011

fur, no fur or fake fur?

Turkikset. Ne jakavat ihmiset yleensä muutamaan selkeään leiriin: kettutyttöihin, H&M -muoviturkkeja käyttäviin teineihin, turkkimummoihin Stockalla ja niin edelleen. Minun ongelmani on se, että ainkaan toistaiseksi en kuulu mihinkään leiriin.
(Chanel: tekoturkkia, Lanvin: aitoa. Kuvat Style.com)
Syön lihaa. Suosin aitoa nahkaa kengissä, laukuissa ja vöissä, minulla on nahkatakki, joten tuntuisi hieman tekopyhältä alkaa vastustamaan juuri turkiksia erityisen kiivaasti. Toisaalta, tykkään eläimistä, käyn ratsastamassa ja lässytän koiranpennuille. Turkistarhakuvat järkyttävät ja eläinten huono pito ei missään tilanteessa - turkistarhalla, lihatilalla, koe-eläimenä tai lemmikkinä - ole hyväksyttävää.
Mikäli ottaisin huomioon pelkät tyyliseikat, käyttäisin varmasti turkiksia. Varsinkin näin talvella ne miellyttävät silmääni ja ovat varmasti lämpimiä. Kuitenkin aidot ja uudet turkikset ovat budjettini tavoittamattomissa ja niiden kohdalla omatuntoni tulee vastaan. En halua tukea turkistarhoja, vaikka haluaisinkin pukea turkin.

Tekoturkit harvemmin onnistuvat näyttämään ja tuntumaan tarpeeksi aidolta, jotta ostaisin sellaisen. Eikä H&M:n joka toisella vastaantulijalla näkyvän muoviviritelmän hankkiminenkaan oikein innosta. Eri asia ovat niin epäluonnollisilta näyttävät "turkit" - leopardikuosi esimerkiksi - joita kukaan ei vahingossakaan erehdy luulemaan aidoksi.
Kirpparit voisivat olla ratkaisu tähänkin pohdintaan. Käytettynä aidon turkin ostaminen ei välttämättä tuntuisi yhtä ikävältä ja kierrätys-ajatuksella saa omaa mielentilaa rauhoiteltua. Kenties hieman valheellisesti, sillä joskushan nekin eläimet on tapettu. Mutta on mielestäni "pienempi paha" ostaa turkisjuttunsa käytettynä, jos kerta sellainen on "pakko" hankkia...

1. helmikuuta 2011

some kind of dream.

Tänään tuntui keväiseltä. Aamukin sujui kiireen ja kiukuttelun sijaan ihanasti: nukuin pitkään, kirjoittelin novelleja (tosi kiva luovan kirjoittamisen kurssi koulussa) ja join kahvia lempimukistani. Puin päälleni raitapaidan ja laitoin punaista huulipunaa. Puin jopa trenssitakin (!!!), enkä siltikään palellut. Otin mukaan pienemmän käsilaukun, ja olo on ihanan kevyt, kun ei tarvitsekaan raahata koko omaisuutta mukana.
Raitapaita vilahti kuvissa jo pari postausta sitten. Rakastan raitapaitoja, mutta olen vähän nirso. Marimekon paidat ovat minun maailmassani ainoat oikeat raitapaidat. Valitettavasti ne ovat vähän kalliita, mutta kirppareilta niitä löytyy ihan mukavasti. Tämä maksoi neljä euroa, ja on ihan täydellinen: mustavalkoinen, väljä ja rento. Tykkään.
Hiusväristäkin piti kerota lisää, tässä toivon mukaan havainnollistava kuva. Vähän liian kellertävän blondin joukkoon laitettiin tummempia raitoja, tämä on todennäköisesti ensimmäinen askel kohti omaan maantieväriin palaamista.