Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

20. syyskuuta 2011

stockholm syndrome.

Tukholma on aivan mahtava. Aamupäivällä ennen keikkaa ehdin hyvin juosta kaikki "pakolliset" kaupat läpi ja muutamia kivoja pikkujuttuja lähti mukaan. Pikaisen googletuksen (lähellä Gröna Lundia, eli varmaan ihan siedettävä?) perusteella varattu hotelli olikin aika positiivinen yllätys, ihan liian hieno oikeastaan... Mutta en valita, kun keikan jälkeen oli ehkä kahdessa minuutissa hotellilla (:
Ruotsalaiset ovat pelottavia keikalle jonottajia, ihmiset kävelivät siisteissä riveissä (!) ja kukaan ei töninyt eikä ryntäillyt (!!), kun portit aukesivat. Hui. 

Huomenna on ohjelmassa englannin yo, perjantaina ruotsia. Kumma kyllä en ole kovinkaan kauhuissani, eiköhän se ihan mukavasti mene kai...

thanks for everything, forever.

"I don't have words to say, how much I think I owe you."
The Ark @ Gröna Lund 16.9.2011

20. kesäkuuta 2011

kuollut meri.

Heitän tähän väliin viimeisimmän reissupostauksen, Kuolleelta mereltä ja sen lähellä vuoren päällä olevasta rauniokaupunki Masadasta. Päivä oli ihan tuskaisen kuuma ja lämpömittari huiteli pahimmillaan 42 asteessa, auts. Kuolleen meren vesi oli hurjan lämmintä ja kelluminen hauskaa, tuntui kuin pari fysiikan lakia olisivat unohtaneet toimintansa.

17. kesäkuuta 2011

jerusalem.

Jerusalemissa oltiin suurin osa lomasta, mutsin kämpällä. Siitä oli kivasti kävelymatka Vanhaan Kaupunkiin ja keskustaan. Vaikka uskonnolliset nähtävyydet eivät oikein kiinnostakaan, olihan Itkumuuri ja moskeijat käytävä katsomassa, viime kerrasta kun on varmaan 10v. aikaa...Vanhan kaupungin kujilla oli ihan mukava haahuilla, sieltä löytyi vaikka mitä. Mm. erään talon parvekkeella oli minipuutarhan lisäksi mini-kanala keskellä kaupunkia, kummaa.
 
 
 
 

16. kesäkuuta 2011

tel aviv, tel aviv.

Takaisin Suomessa, voi että kun täällä on kylmää ja sateista, tänään onneksi paistoi jo vähän aurinkokin... Matkapostauksia on tulossa muutama, tässä ensimmäiset kuvat Tel Avivista, jossa vietimme loman alussa pari päivää. Jerusalemiin verrattuna Aviv on jotenkin rennompi ja vapautuneempi paikka, sellainen chillaileva ranta-kaupunki. Välimeren aalloissa ja rannalla loikoillessa tuli vietettyä pari kivaa päivää, mutta oman kamerani ainoat kuvatovat auringonlaskun aikaan, kun kävin vielä meressä kahlailemassa.
 
Voisin melkein lähteä ensimmäisellä koneella takaisin... No, onneksi on kaikkea kivaa Suomessakin, mm. 18v. synttärit lauantaina ja toivon mukaan kohta ajokortti. Tänään kävin hurjastelemassa liukasradalla, oli jännää kun auto lähti ihan kokonaan käsistä.

4. kesäkuuta 2011

love wins.

Päästiin pienen sähellyksen jälkeen viime yönä perille Israeliin ja tänään käytiin jo Beetlehemissä. Se sijaitsee Länsirannan puolella, joten mentiin muurista läpi ja pitihän sen ääressä ottaa kuvia. Graffitit olivat hienoja, parhaista mulla ei tässä olekaan kuvia, ja jokaisessa sotkuisessakin tekstissä oli tärkeitä viestejä: rakkaus, vapaus, rauha.

3. kesäkuuta 2011

matkalla etelään.

Kohta lähdetään Helsinki-Vantaalle, ja sieltä matka jatkuu Riikan kautta vaihteeksi Israeliin. Mutsi tosiaan muuttaa sieltä ensi kuussa takaisin Suomeen, ja mennään siskon kanssa hakemaan osa sen rojuista jo nyt. Ihan tavallinen lomaviikko tiedossa, shoppailua ja rannalla lojumista ja vähän nähtävyyksiä Jerusalemissa. Olen käynyt siellä viimeksi joskus ihan muksuna, joten ihan kiva ne on vaihteeksi käydä ihmettelemässä.
Matkamusiikkina iPodissani on mm. sitä viime postauksessani fiilisteltyä Pariisin Kevättä:

13. marraskuuta 2010

thirty days and nights.

Loma Israelissa tuli ja meni, etelässä oli ihanaa. Kotiinpaluu on sujunut vähän tahmeasti. Olen todella huono olemaan kiireinen, olen liian laiska kiirehtimään. Mitä enemmän pitäisi saada tehtyä, sitä huonommin kaikki tulee säädettyä ja jätettyä kesken tai kokonaan tekemättä.
Auringoslasku, Punainen meri, Israel.  Loma sujui hyvin, en edes palanut. Ja viikko mutsin sietämistä oli ihan tarpeeksi. Lisäksi löysin mm. wanhojentanssimekon, yksi massiivinen stressinaihe poistui. Mekko on kaiken lisäksi aivan täydellisen ihana, kuin minulle tehty. Se on erään paikallisen suunnittelijan luomus, mikä oli minulle tärkeä juttu. On aivan varmaa, että ikinä ei tule samaa asua vastaan. Toisekseen, on hienoa, että mekko on juuri Israelista. Maa on minulle tavallaan "erityinen" paikka. Postailen mekosta lisää myöhemmin.
 Suomessa olen pukeutunut tylsääkin tylsemmin, syksy ja kiire tappavat kaiken mahdollisen luovuuden. Huimin saavutus oli, kun Trendin inspiroimana yhdistin sunnuntaifarkkuni, eli mutsin vanhat Levikset lahkeet rullattuina korkkareihin. Yleensä en poistu noissa housuissa asunnon ulkopuolelle, mutta noin ne olivatkin yllättävän kivat.
Tässä näkyy puolestaan kiireen ja stressin pääsyy: Nanowrimo. Se  on typerä kirjoituskilpailu, jossa on tarkoituksena naputella marraskuun aikana 50 000 sanaa pitkä romaani. Idea on ehdottoman nerokas. Olen niin patalaiska, että en saa mitään aikaan, mutta päivittäisen sanatavoitteen varjolla tulee kirjoitettua PALJON. Raakaa materiaalia on jäkikäteen melko tuskaista luettavaa, mutta sitä voi sitten myöhemmin muokkailla. Tämän vuoden juoni on rullaillut eteen päin ihan kivasti, tykkään hahmoistani ja niin edelleen, mutta muu elämä on todellakin kärsinyt koneella istumisen takia. Ja ah, mitkä hartiakivut...

Nanon takia ei tässä kuussa varmaankaan tule juuri postailua. Palataan asiaan joulukuussa (:

14. toukokuuta 2010

today's gonna be a holiday.

Eilen palattiin kotiin... Loma Rhodoksella oli aivan ihana, viikko tuntui mukavan pitkältä ja aurinko, meri ja uima-allas olivat ihania. Matkaseurassa olisi tosin ollut parantamisen varaa, "uusperheloma" ei ihan ollut mun juttuni. Mutta ei se mitään, itsekseen sai ihanasti aivot nollattua ja eipähän ollut shoppailureissullakaan ketään mankumassa ja vinkumassa mukana ;P Shoppailtua tosiaan tuli kaikkea ihan mahtavaa, mutta ennen niiden esittelyä yleiset lomakuvat:
Hotellihuoneen patiolta pääsi suoraan altaaseen, nerokasta. Ja ranta oli sitten aidan toisella puolella...
Mun hiukset alkaa muuten olla sen verran pitkät, että epämääräisen pörrön sijaan näihin ilmestyi lomalla paljon puhuttuja surffilaineita (joita kuva siis epätoivoisesti yrittää havainnollistaa...) ihan itsestään.
 
Okei, ostoksista sittenkin se paras pala: Ray Ban Wayfarerit <3 Special series, eli metrokartta-kuviot sankojen sisäpinnoilla. Rakkautta.

5. toukokuuta 2010

you'd like a holiday.

Huomenna aamulla lähtee lento Rodokselle, eli viikoksi moikka mun osalta! (: