9. lokakuuta 2012

(Lähes) täydellinen pipo

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Syysviimalta ja taukoamattomalta tuntuvalta sateelta suojautumiseksi kaivoin kaapistani lempipiponi.
Pipo on siitä hankala asuste, että vaikka puikot käsissä pysvätkin ja villasukat ja lapaset syntyvät tuossa tuokiossa, on hyvän pipon neulominen itse aivan mahdotonta. Pikkuvikoja on useimmissa valmispipoissakin: malli on joko liian väljä tai liian löysä tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti asetu päähän kivasti.
Carlingsista joku aika sitten ostamani myssy on kuitenkin melko loistava: just oikea harmaan sävy ja just sopivan rento malli, eikä mitään turhia yksityiskohtia. Tykkään. (Ja myöhemmin ostin myös mustan samanlaisen.)
Ainoa miinus materiaalista: kuten kympin hintalapusta voi päätellä, on pipo sataprosenttista akryyliä...

3. lokakuuta 2012

Keskiverto keskiviikko

(Kopoitu Lilyn puolelta.)
Tämän ei pitänyt olla mikään tyyliblogi. Mutta siinä se sitten on, päivän asu. Olkoot.
Olen huomannut, että yliopisto-opiskelun myötä tyylini on muuttunut. Ei paljoa, mutta sen verran, että itse olen kiinnittänyt siihen huomiota. Reikäisten tennarien, repaleisten farkkujen ja nuhjuisten neuletakkien sijaan päälle eksyy yhä useammin jakku, kauluspaita, siistit saappaat ja niin edelleen.

Tänään ei kuitenkaan huvittanut olla siisti. Kiskoin aamukoomassa päälleni lähinnä kotioloissa käyttämäni väljät samettihousut ja kauris-neuleen, mukavan ja pehmeän. Vagabondin konjakinväriset nilkkurit toimivat köyhännaisen-Pistoleina, ja hyvin toimivatkin.
Aamun väsähtäneestä tunnelmasta huolimatta tänään on ollut oikeastaan tosi aikaansaava päivä. Koulu- ja työjutut ovat edenneet, ja kävin jopa lenkillä. Aika saavutus rapakuntoiselle sohvaperunalle.

1. lokakuuta 2012

Riikka Pulkkinen - Vieras

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Joitakin vuosia sitten kuljin koko ajan naama kiinni kirjassa ja lähes asuin kirjastossa, mutta viime aikoina en ole lukenut huvikseni juuri mitään. Riikka Pulkkinen on kuitenkin yksi lempikirjailijoistani, erityisesti Raja kolahti ja kosketti. Niinpä Pulkkisen uusin, Vieras, tarttui kirjakaupasta mukaan.
Pidän Pulkkisen tyylistä kirjoittaa, hänen teoksiaan on ilo lukea. Kieli on kepeää ja kaunista, mutta myös älykästä ja syvällistä. Minulle ei oikeastaan ole juurikaan väliä, millaisista tyypeistä, tapahtumista ja toiminnasta Pulkkinen kirjoittaa, vaan tärkeämpää on tapa, jolla hän luo teoksiinsa aivan omanlaisensa tunnelman.
Erityisen paljon nautin Vieraan kohdista, joissa tanssittiin. Liikeen, musiikin, rytmin ja kehon kuvaus oli huikeaa, ja erikoisemmat typografiset ratkaisut toimivat. New York miljöönä oli myöskin kuvattu todella yksityiskohtaisesti ja elävästi, kaikilla aisteilla.
Vaikka kirja sinällään oikein hyvä olikin, mielestäni jokin hieman tökki. Ehkä kyse on kuitenkin itse kirjan sijaan omista lähtökohdistani: en oikein kyennyt samaistumaan henkilöistä yhteenkään. Lisäksi uskonnolliset teemat ovat itselleni todella kaukaisia, eivätkä herätä erityistä mielenkiintoa. Toisaalta esimerkiksi päähenkilön suhde ruumiiseensa oli aiheena minua puhutteleva.
Vieras ei noussut miksikään tajuntaa räjäyttäväksi ja elämää muuttavaksi lukukokemukseksi, mutta alkusyksyn tunnelmiin se kelpasi oikein hyvin. Tulipahan luettua vaihteeksi oikea kirja, ja loppuun asti.
Mitäköhän sitä sitten seuraavaksi lukisi, ehkä uuden Sofi Oksasen teoksen... Tai sitten tenttimateriaaleja...