we're after the same rainbow's end.

Mummolassa aika tuntuu pysähtyneen, kaikki on aina samanlaista. Lukuunottamatta pieniä yksityiskohtia: heinä ja pensaikot kasvavat vuosi vuodelta korkeampina, talo natisee ja nurkissa humisee aina vähän enemmän ja mummoa halatessaan joutuu kerta kerralta kumartumaan alemmas. Joskus viihdyin tällä paremmin kuin missään muualla maailmassa, tiedättehän ne lapsuuden kesät, joihin ei mahdu muuta kuin mansikoita, kissanpentuja ja puihin kiipeilyä. Nykyään jätän mummolareissut yleensä syyllisyydentunnosta huolimatta väliin... Ei pitäisi.

Koska mansikoita kasvaa yhä, aikuisetkin kissat ovat ihan herttaisia ja voi sitä täysi-ikäisenä (vaan ei todellakaan aikuisena) kiipeillä puihin - tai juoksennella juhannusyönä pellonlaidassa hyttysten syöttinä. Ja mummon elämänohjeita ja leivontaohjeita kannattaa yhä kuunnella tarkasti. ♥