Joitakin vuosia sitten kuljin koko ajan naama kiinni kirjassa ja lähes asuin kirjastossa, mutta viime aikoina en ole lukenut huvikseni juuri mitään. Riikka Pulkkinen on kuitenkin yksi lempikirjailijoistani, erityisesti Raja kolahti ja kosketti. Niinpä Pulkkisen uusin, Vieras, tarttui kirjakaupasta mukaan.
Pidän Pulkkisen tyylistä kirjoittaa, hänen teoksiaan on ilo lukea. Kieli on kepeää ja kaunista, mutta myös älykästä ja syvällistä. Minulle ei oikeastaan ole juurikaan väliä, millaisista tyypeistä, tapahtumista ja toiminnasta Pulkkinen kirjoittaa, vaan tärkeämpää on tapa, jolla hän luo teoksiinsa aivan omanlaisensa tunnelman.
Erityisen paljon nautin Vieraan kohdista, joissa tanssittiin. Liikeen, musiikin, rytmin ja kehon kuvaus oli huikeaa, ja erikoisemmat typografiset ratkaisut toimivat. New York miljöönä oli myöskin kuvattu todella yksityiskohtaisesti ja elävästi, kaikilla aisteilla.
Vaikka kirja sinällään oikein hyvä olikin, mielestäni jokin hieman tökki. Ehkä kyse on kuitenkin itse kirjan sijaan omista lähtökohdistani: en oikein kyennyt samaistumaan henkilöistä yhteenkään. Lisäksi uskonnolliset teemat ovat itselleni todella kaukaisia, eivätkä herätä erityistä mielenkiintoa. Toisaalta esimerkiksi päähenkilön suhde ruumiiseensa oli aiheena minua puhutteleva.
Vieras ei noussut miksikään tajuntaa räjäyttäväksi ja elämää muuttavaksi lukukokemukseksi, mutta alkusyksyn tunnelmiin se kelpasi oikein hyvin. Tulipahan luettua vaihteeksi oikea kirja, ja loppuun asti.
Mitäköhän sitä sitten seuraavaksi lukisi, ehkä uuden Sofi Oksasen teoksen... Tai sitten tenttimateriaaleja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti