Ei tätä juuri kliseisemmin voi sanoa, mutta rakastan kirjoittamista. Sanat ovat aina olleet erityisen kiehtovia, niin luettuna kuin itse luotuinakin.
Ongelma on vain siinä, että olen melko aikaansaamaton ja laiska. Luen blogeja, neulon villasukkia, puran ajatuksiani päiväkirjaan, juoksen, siivoan, notkun baareissa, nukun, teen jotakin aivan yhdentekevää - mutta en kirjoita fiktiota, vaikka ideoita kyllä teoriassa olisikin.
Suunnilleen kuusi vuotta sitten löysin internetin ihmeellisestä maailmasta minulle juuri sopivan tavan saada päässä pyörivät tarinanalut paperille asti: Nanowrimo (National Novel Writing Month) on juuri sopivan sekopäinen haaste, joka laittaa sormet sauhuamaan näppäimistöllä.
Tavoite on yksinkertainen: marraskuun aikan kirjoitetaan 50 000 sanaa pitkä romaani.
Jokainen, joka tämän sanamäärän saavuttaa, on voittaja. Muita sääntöjä ei juurikaan ole.
Minulle tämä on mitä toimivin tapa saada vuodessa edes yksi "kunnollinen" tekele aikaiseksi. Vuosi vuodelta ison tekstimassan käsittely muuttuu helpommaksi. Koen myös, että itse olen kehittynyt myös laadullisesti - vaikka mitään virallista laatuvaatimusta ei olekaan, tulee romaaninraakileista aina vaan eheämpiä kokonaisuuksia.
Nyt on menossa viides päivä, olen reilusti päivittäisestä tavoitesanamäärästä edellä. Kirjoittaminen on ihanaa, ainakin toistaiseksi. Katsotaan, miten hermoraunio ja muuten vaan sekaisin olen loppukuusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti