26. huhtikuuta 2012

mylly ja swengi.

Olen joskus aiemminkin sanonut, mutta ehdoton lempipaikkani Järvenpäässä on vanhan, tyhjillään olevan Myllyn katto. Rakennus on ränsistynyt ja autio, mutta siinä on ihan omanlaistaan tunnelmaa. Katolla on hienoa olla kaiken yläpuolella, sieltä on kiva tarkkailla tätä toisinaan niin ankeaa pikkukaupunkia, autoja, junia, ihmisiä. Lisäksi katolla käyminen kuuluu ehdottomasti kevään merkkeihin, sillä juuri auringon paistaessa paikka on parhaimmillaan. Harmittaa vietävästi, kun tuo ollaan purkamassa... 

Vielä enemmän harmittaa kuitenkin toista "parasta Järvenpäässä" -paikkaa, lempikuppilaani Swengiä uhkaava purkutuomio. Tunnelmaltaan ja kulttuuriarvoltaan mesta on jotakin aivan ainutlaatuista, joten ollaan kaveriporukalla pyritty vaikuttamaan asiaan ja saamaan kaavoitussuunnitelmaa muutettua. Ruohonjuuritason kansalaisaktiivisuus toivottavasti kannattaa, nettiadressissa on satoja nimiä ja meidän pieni juttumme mainittiin paikallislehdessäkin. Pitää toivoa parasta, ainakin alkuun vastaanotto on ollut yllättävän hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti