16. huhtikuuta 2012

whiteout.

Kiva kevätflunssa iski viikonloppuna ja tällä hetkellä ilmaisukyky on vähän rajallinen, kun pää tuntuu olevan täynnä räkää ja hengittäminenkin on välillä vähän ylivoimaista. Asiaa ei ainakaan parantanut se, että lauantaina reivattiin Kaapelitehtaalla, tapahtumana Whiteout. Näköjään konemusiikki-innostus on herkästi tarttuvaa laatua, sillä meikä oli kyllä ihan liekeissä.

On helvetin kiva tanssia oikein kunnolla, kun musiikkina on muutakin kuin perusbaarin listapoppia, mutta kaikkein paras puoli on se, kun ihmiset tällaisissa tapahtumissa osaavat käyttäytyä. Ei ensimmäistäkään random-perseenkähmijää, tönimistä, tuuppimista tai ördäystä, vaan jotenkin tosi asiallinen ja hyvä meno. 
Pukukoodi valkoinen aiheutti vähän tuskaa, ja lopulta päälle päätyi mutsilta lainattu pitsibody, omaan tyyliini se on varsin alusvaatemainen normikäyttöön... Tuolla oli kuitenkin tosi ylipukeutunut (kirjaimellisesti, liikaa vaatteita...) olo, kun jengi haahuili puolialasti menemään. Ja käytännön syistä vähempikin vaatetus olisi riittänyt, tuli mukavan lämmin erityisesti Blackoutin puolella... :P
 (Alin kuva © http://www.sessions2.com)
Hyvät bileet, ei voi muuta sanoa. Ja jatkaa päivittelyä siitä, että musiikkimaulleni on näköjään tapahtunut kummia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti