26. tammikuuta 2010

the story continues.

Just nyt mun pitäisi olla ruotsin tunnilla, mutta aamukahvi, meikkaus, hiusten kiharrus ja muu hömppä veivät voiton. Ja kun aikaa seuraavan tunnin alkuun on melkein tunti, on bloggauksellekin aikaa. Tässä asu viimeviikolta...

Vaikka ulkona onkin kauhea Siperia-säätila, mun tekee hirveästi mieli pukea hameita. Kaksilla sukkiksilla/leggineillä ja polvivillasukilla se onneksi onnistuu ilman akuuttia hypotermiaa. Mutta silti, hei kevät tänne ja heti please. Helmet on hameiden lisäksi toinen tän hetken pakkomielle, Snö of Swedeniä on ranteissa, kaulassa ja korvissa. Sellainen mielettömän pitkä useampaan kertaan kaulan ympäri menevä helminauha on kyllä ostoslistalla kärjessä, tuo yksinäinen pikku helmisysteemi näyttää vähän autiolta.

YSL:n meikit ovat jo räyhäkkään luksuksien kultaisten pakkauksiensa takia aivan ihania ja viime kesän luomiväripalettia olen muutenkin himoinnut jo kauan. Kun se tuli vastaan -50% + vielä -15% alennuksin, en sitten voinut vastustaa. Muitakin meikkijuttuja on viime aikoina ilmestynyt 

14. tammikuuta 2010

it's the blind leading the blond.

Pläh, alkuvuosi on mennyt ihan hirveellä kiireellä kaikkien ihan ihme juttujen kanssa. Mutta, nyt sitten vuoden ensimmäsitä postausta. Jos vaikka uudenvuodenlupauksista aloittaisin...

Viimevuoden lupauksista tai enemmänkin  tavotteista toteutui kaksi. Vuonna 2009 mulla oli hölmönä tavoitteena ostaa 12 uutta paria kenkiä, ja se siis onnistui. Toinen tavoite oli katsoa 100 leffaa (sellaisia, joita en ole nähnyt aiemmin). Senkin onnistuin toteuttamaan. Ajattelin uusia nämä kaksi tavoitetta myös vuodeksi 2010, tosin kenkätavoitteeseen pistän vielä bonukseksi Minna Parikoiden hankkimisen yhtenä parina. Esim alla olevat Bettyt kelpaisivat hyvin (:

Kävin kampaajalla alkuviikosta, ja hiukset ovat nyt oikeasti aika blondit. Huikeaa, parin vuoden vaalennus alkaa olla valmis, hiusket ovat oikeasti vaaleat eivätkä epämääräisen vaaleanruskearaidalliset. Älkää kiinnittäkö huomiota vammausilmeeseen, katsokaa hiuksia :D Ja pisteet taas upeasta valotuksesta yms.... Kannattaisi ehkä oikeasti yrittää opetella kuvaamaan paremmin?

30. joulukuuta 2009

groove around the world.

Joulu oli kaikin puolin hyvä, kiva ja mukava, mutta en millään jaksaisi kirjoittaa siitä sen enempää. Sain toivottuja ja onnistuneita lahjoja, ja niitä varmasti näkyy täälläkin tulevaisuudessa, mutta en jaksa nyt kyllä niitäkään esitellä. Syy tähän totaaliseen laiskuuteen on se, että viimeiset pari päivää kaikki energia on mennyt faijan uuden muijan ja ennen kaikkea sen kahden kakaran viihdytykseen ja passaukseen. Ne on meillä nyt ensimmäistä (and if you ask me niin viimeistä...) kertaa käymässä niin, että mäkin olen maisemissa.

Kotiolojen välttelynä aleshoppailut ovat mitä parhain keino, Helsinkiin kun vaivautuu lähtemään niin siellä saa helposti päivän kulumaan. Ja kyllä tämän käpykylä Järvenpäänkin kaupoista pakon edessä katseltavaa löytyy :D
Reebokin Freestylet oli lasten ostaston alessa 30€, eli kohtalaisen vähän. Olisin ehkä mielummin halunnut vaaleanpunaiset, mutta ovathan nämä toki käytännöllisemmät. Ihan perus tennarit arkeen, ainaisten Conversejen sijaan :D Näiden myötä täyttyi muuten yksi tämän vuoden uuden vuoden lupauksistani: mulla oli tavoitteena ostaa vuonna 2009 yhteensä 12 paria kenkiä eli suunnilleen yhdet kuukaudessa :D
Tämä Marimekon neule ansaitsee arvonimen Maailman Vaikeiten Kuvattava Vaate (tai sitten vika on uuteen kameraan totuttelevassa tumpelossa...) Epäkuvauksellisuudesta huolimatta se on aivan ihanaa ohutta 100% villaa ja just sopicvan rento. Alennuksen jälkeen hintaa jäi 37€,  mikä ei Marimekosta ole minusta paljon ja mustia neuleita ei koskaa voi olla liikaa =) Huivi oli vähän heräteostos, mutta Nümphin rätti maksoi vaan 15€ ja omistamani vaaleanpunaista vastaavaa olen käyttänyt todella paljon, joten eiköhän siniharmaatakin tule pidettyä.
Huomenna lähdetään Tampereelle uudeksi vuodeksi ja sieltä sitten landelle. En sitten tiedä, miten pääsen Ilkeän Ätipuolen (Ahahh taidan hieman liioitella, ei se nyt varsinaisest ilkeä ole, en vaan tykkää siitä :D) luona dataamaan, eli ihanaa uutta vuotta kaikille jo etukäteen ! (:

20. joulukuuta 2009

i want to exorcise the demons from your past.

Joululahjat itselle meinasivat tänä vuonna jäädä vähiin, mutta käynti Vagabondilla pelasti tilanteen :D Nämä eivät tosin ole ne kengät, joita lähdin hakemaan, mutta ihanat silti. Ja miinus 50% ei sekään haitannut.  Tolppakorot ovat ihanat, korkeudesta huolimatta niillä on hyvä ja tukeva kävellä. Taas yksi syy lisää odottaa kevättä, ihan talvikengät nämä beibet ei kuitenkaan ole...
Tässä vielä päivän biisi, soinut repeatilla ehkä 15 kertaa putkeen, eli levykauppaan asiaa veikkaisin.

16. joulukuuta 2009

a new beginning.

Hellou. Kyllä vaan, ajattelin herättää blogini (josta jo kertaalleen poistin kaikki postaukset ja blogilistalta yms) henkiin. Tällä kertaa tosin ajattelin jättää ihan naamanikin esille, blogiin tulee kuitenkin niin paljon enemmän sisältöä, kun voi laittaa naamallisia asukuvia ja muutenkin persoonaa, kun on nassu mukana.

Muuten mennään suunnilleen samaan tyyliin kuin ennenkin, eli lukiolaisen arkeen liittyviä juttuja lähinnä vaatteisiin, kenkiin ja muihin ulkoisiin seikkoihin painottaen. Omaan tahtiini postailen, mutta ehkä johonkin minimi pariin kertaan viikossa pyrin.

Alkuläpinät oli nyt tässä, katsellaan miten minua kiinnostaa postailla ja teitä lukea, ja kommentit ovat tietysti tervetulleita, enkä todellakaan vedä vihanneksia hengityselimistöön suoremmistakaan (perustelluista) parannusehdotuksista (: