9. lokakuuta 2012

(Lähes) täydellinen pipo

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Syysviimalta ja taukoamattomalta tuntuvalta sateelta suojautumiseksi kaivoin kaapistani lempipiponi.
Pipo on siitä hankala asuste, että vaikka puikot käsissä pysvätkin ja villasukat ja lapaset syntyvät tuossa tuokiossa, on hyvän pipon neulominen itse aivan mahdotonta. Pikkuvikoja on useimmissa valmispipoissakin: malli on joko liian väljä tai liian löysä tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti asetu päähän kivasti.
Carlingsista joku aika sitten ostamani myssy on kuitenkin melko loistava: just oikea harmaan sävy ja just sopivan rento malli, eikä mitään turhia yksityiskohtia. Tykkään. (Ja myöhemmin ostin myös mustan samanlaisen.)
Ainoa miinus materiaalista: kuten kympin hintalapusta voi päätellä, on pipo sataprosenttista akryyliä...

3. lokakuuta 2012

Keskiverto keskiviikko

(Kopoitu Lilyn puolelta.)
Tämän ei pitänyt olla mikään tyyliblogi. Mutta siinä se sitten on, päivän asu. Olkoot.
Olen huomannut, että yliopisto-opiskelun myötä tyylini on muuttunut. Ei paljoa, mutta sen verran, että itse olen kiinnittänyt siihen huomiota. Reikäisten tennarien, repaleisten farkkujen ja nuhjuisten neuletakkien sijaan päälle eksyy yhä useammin jakku, kauluspaita, siistit saappaat ja niin edelleen.

Tänään ei kuitenkaan huvittanut olla siisti. Kiskoin aamukoomassa päälleni lähinnä kotioloissa käyttämäni väljät samettihousut ja kauris-neuleen, mukavan ja pehmeän. Vagabondin konjakinväriset nilkkurit toimivat köyhännaisen-Pistoleina, ja hyvin toimivatkin.
Aamun väsähtäneestä tunnelmasta huolimatta tänään on ollut oikeastaan tosi aikaansaava päivä. Koulu- ja työjutut ovat edenneet, ja kävin jopa lenkillä. Aika saavutus rapakuntoiselle sohvaperunalle.

1. lokakuuta 2012

Riikka Pulkkinen - Vieras

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Joitakin vuosia sitten kuljin koko ajan naama kiinni kirjassa ja lähes asuin kirjastossa, mutta viime aikoina en ole lukenut huvikseni juuri mitään. Riikka Pulkkinen on kuitenkin yksi lempikirjailijoistani, erityisesti Raja kolahti ja kosketti. Niinpä Pulkkisen uusin, Vieras, tarttui kirjakaupasta mukaan.
Pidän Pulkkisen tyylistä kirjoittaa, hänen teoksiaan on ilo lukea. Kieli on kepeää ja kaunista, mutta myös älykästä ja syvällistä. Minulle ei oikeastaan ole juurikaan väliä, millaisista tyypeistä, tapahtumista ja toiminnasta Pulkkinen kirjoittaa, vaan tärkeämpää on tapa, jolla hän luo teoksiinsa aivan omanlaisensa tunnelman.
Erityisen paljon nautin Vieraan kohdista, joissa tanssittiin. Liikeen, musiikin, rytmin ja kehon kuvaus oli huikeaa, ja erikoisemmat typografiset ratkaisut toimivat. New York miljöönä oli myöskin kuvattu todella yksityiskohtaisesti ja elävästi, kaikilla aisteilla.
Vaikka kirja sinällään oikein hyvä olikin, mielestäni jokin hieman tökki. Ehkä kyse on kuitenkin itse kirjan sijaan omista lähtökohdistani: en oikein kyennyt samaistumaan henkilöistä yhteenkään. Lisäksi uskonnolliset teemat ovat itselleni todella kaukaisia, eivätkä herätä erityistä mielenkiintoa. Toisaalta esimerkiksi päähenkilön suhde ruumiiseensa oli aiheena minua puhutteleva.
Vieras ei noussut miksikään tajuntaa räjäyttäväksi ja elämää muuttavaksi lukukokemukseksi, mutta alkusyksyn tunnelmiin se kelpasi oikein hyvin. Tulipahan luettua vaihteeksi oikea kirja, ja loppuun asti.
Mitäköhän sitä sitten seuraavaksi lukisi, ehkä uuden Sofi Oksasen teoksen... Tai sitten tenttimateriaaleja...

30. syyskuuta 2012

!! MUUTTO !!

Blogini tässä osoitteessa on enemmän tai vähemmän kuollut ja kuopattu, mutta meikäläisen läpinää voi jatkossa seurata Lilyssä palstallani Huutelen pimeään.

Tämä blogi oli pystyssä melkein 4 vuotta, aika kauan. Sen elinaikaan mahtui paljon kaikkea, mutta nyt uusien ja muuttuvien juttujen syksynä tuntuu luontevalta siirtyä eteenpäin. Uudella palstallani lupaan vähentää poladroid- ja instagram-kuvien määrää ja opetella sen sijaan käyttämään järkkäriäni. Tai nalkittaa itseäni taitavampaa porukkaa kameran taakse...

Syyskuun viimeinen

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Etelä-Suomeen ja kotikotiin lähtemisen sijaan jäin uuteen kaupunkiini, Tampereelle. Tein kaikkia syksyjuttuja: luin kirjoja (mm. Riikka Pulkkisen Vieraan), poltin kynttilöitä, join punaviiniä... Peiton alla oli lämmintä, kun ulkona satoi kaatamalla. Ja silloin, kun aurinko paistoi, luonani käymässä ollut Mikko otti kauniita kuvia.

28. syyskuuta 2012

Huoneeni


(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Soluhuoneen hulppeat 13 neliötä eivät mahdollista kovinkaan huikeita sisustusjuttuja, mutta toisaalta, itse pidän huonettani oikein viihtyisänä. Kun tilaa ei ole hirveästi, haluan, että tavaraakin on aika vähän, ja kaikki mahdollinen roina on jemmattuna kaappeihin ja laatikoihin. Huoneessani parasta on isoista ikkunoista tuleva valo, jota yksinkertainen ja vaalea sisustus korostaa.
Futon on ainut isompi ja kalliimpi asia, jonka hankin muuttaessani uutena. Se on ollut aivan loistava ostos, olen nukkunut paremmin, kuin koskaan. Lehtiteline/yöpöytä löytyi lähikirppikseltä muutamalla eurolla.


Oven pielessä olevat Ikea-laatikot pitävät sisällään cd:t ja dvd:t. Lempikengät ovat myös esillä, josta ne saa helposti käyttöön. Tuolit ja niihin kuuluva pöytä (joka on todella sotkuinen ja "kesken", joten kuvaan sen ehkä myöhemmin) ovat isoisovanhempieni jäämistöä, jotka sain muuttaessani itselleni. Luulen, että nuo saattaisivat olla ihan oikeita Fanetteja, mutta en ole täysin varma... Onko kenelläkään parempaa tietoa?

26. syyskuuta 2012

Minä ja Lily

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Moi, olen Minna ja ajattelin vaihteeksi aloittaa blogin, tai palstan, kirjoittamisen. Olen bloggaillut aiemminkin milloin missäkin, esimerkiksi LiveJournal on ollut pystyssä vuodesta 2006 asti, mutta nyt ajattelin kokeilla Lilyä blogipohjana. Saa nähdä, miten viihdyn.
Olen juuri muuttanut Tampereelle, asustan kivassa solukämpässä (kyllä, sellaisiakin on!) ja aloitin juuri opiskelun yliopistossa. Vapaa-ajallani viihdyn keikoilla notkumassa, kirppiksiä kiertämässä tai hyvän kirjan tai elokuvan parissa. Kesällä innostuin longboardingista, mutta nyt talveksi olisi kiva aloittaa joku uusi juttu: ehkä tanssitunnit, ehkä  joogaa...
(Yllä olevassa kuvassa istun Tomás Saracenon huikeassa verkkossa, Taidehallissa. Näyttely on siellä ilmeisesti lokakuun alkuun, jos ehditte käymään, niin suosittelen!)

15. elokuuta 2012

flow.

Viime sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa ikinä Flow'ssa. Ja kyllä, nyt on tietenkin pakko jakaa muutama instagram-kuva ja seuraavana päivänä lavastettu asupönötys. Flow oli tapahtumana huippukiva, tykkäsin bändeistä (mm. Burning Hearts ja Pepe Deluxe olivat kivoja, ja Björk ihan omassa sarjassaan), seura oli loistavaa ja tapahtuma-alue viehättävä. 
Infernaaliset vaatekriisit ratkeavat näköjään helpolla reseptillä: farkut ja t-paita. Yksinkertaista. Vagabondin mokkaiset lempikiilakorot jalkaan, pirteän punainen kirppisjakku (ja trenssitakki ja kaulahuivi, niin mikä kesä, missä?) niskaan ja Ray Banit nenälle.

14. elokuuta 2012

elokuu.

Todella pitkä aika päivittämättä, sellainen pikku juttu kuin elämä on vienyt viime aikoina huomion koneella nyhjäämiseltä. Ja olen muutenkin pohtinut tämän blogin kohtaloa, jotenkin kaikki vanhat jutut vuosien varrelta tuntuvat todella raskailta täällä... Kun kerran elämässä on monta muutakin uutta asiaa meneillään, niin ihan uusi blogikin voisi olla hyväksi. Tai kenties oma palsta Lilyyn? Tai jotain, katsellaan...

Mitä sitten olen tehnyt viime aikoina, lähinnä ihania kesäjuttuja. Syönyt liikaa mansikoita ja jäätelöä, rullaillut lonkkarilla kesäöinä, juhlinut, kuunnellut hyviä bändejä, sinkoillut keikoilla ja festareilla (mm. Naamat, RHCP, Flow...), suunnitellut puoliksi kauhuissani ja puoliksi innoissani muuttoa Tampereelle, tapaillut aika ihanaa poikaa, tajunnut, että työkaverini ovat maailman parhaita, leikkinyt kummitytön kanssa ja niin edelleen ja niin edelleen. Aika hyvin on kesä mennyt, olen melko onnellinen just nyt.

16. heinäkuuta 2012

lapko @ alppipuisto.

Taitaa olla perinteisen "huh mikä viikonloppu" -postauksen aika... Perjantaina näin yhtä saksalaista ystävää, joka oli Suomessa lomailemassa, ihana nähdä pitkästä aikaa. Ilta jatkui toisten kavereiden kanssa grillaillen, sellaista tavanomaista hengailua. Lauantaina ryypättiin vaihteeksi työporukalla, varsin vauhdikas, mutta loppujen lopuksi kiva ilta.

Eilen autoiltiin stadiin, ensin käväistiin pikaisesti Linnanmäellä. Koko kesänä ei oikein ole ollut sopivaa aikaa tai seuraa mennä sinne, mutta nyt oltiin ihan vieressä. Käväistiin ajamassa kierros wanhassa vuoristoradassa,  se on ehdoton lempilaitteeni!
Se, minkä takia alun perin lähdettiin liikkeelle, oli Pitkä Kuuma Kesä - konsertti Alppipuistossa. Lämmin kesäsade, jossa sateenvarjon alla istuminen oli suorastaan tunnelmallista, muuttui tosin illan edetessä läpimäräksi kastelevaksi kaatosateeksi. Hyvät bändit (mm. Damn Seagulls, Wedding Crashers, Sydän sydän...) ja hyvä seura kuitenkin nostivat mielialaa surkeasta säästä huolimatta.

Ja tietenkin Lapko. Tulvivasta puistosta huolimatta meikä fanityttöili fiilis katossa. Olen joskus aiemminkin yrittänyt selittää sitä tunnetta, kun voi vain heittäytyä musiikin mukaan ja tyhjentää aivoistaan aivan kaikein muun. Sateen valuessa kasvoille ja liimatessa vaatteet ihoon kiinni musiikin vyöryessä taustalla, oli juuri sellainen tunne.
Sateenvarjo on tietty Marimekosta, muuten päällä lähinnä vanhoja rättejä, Converset & Kånken. Ja pahoittelut niille, joita Instagram ärsyttää, Tuhkolmasta tulossa ihan oikeitakin kuvia. Ja ehkä vielä toinen "Lapko on ihana!" -kuvatulva eiliseltä.