Työpöydällä

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Eilen oli siivouspäivä, ja työpöytäni näytti niin epätyypillisen järjestäytyneeltä, että nappasin siitä pari kuvaa.

Pöytäni kuuluu Fanett-tuoleihin, se on aika pitkä, mutta kapea. Käytän sitä ruokapöytänä, meikkipöytänä, opiskeluun ja koneella jumittamiseen. Ja tietysti epämääräisten romukasojen säilyttämiseen.

Marimekon Kuoseissa -kirja löytyi kirpparilta, se on aivan huikea, printtien värit ovat ihan mielettömiä. Ylioppilaslahjaksi saamissani Aalto-kipoissa säilytän korujani ja muuta pikkusälää.

 Olen asunut soluhuoneessani kolme kuukautta, mutta vasta viime viikolla sain ostettua oikean pöytäliinan, tavallista valkoista vahakangasta. Se on helppo pitää siistin näköisenä ja olihan se halpaa. Vähän haaveilen jostakin Marimekon kankaasta sitten joskus...

Peilin piti alun perin mennä seinälle, mutta olen vähän aikaansaamaton. Ja ihan hyvä se on tuossakin, ikkunan äärellä on hyvin valoa. Peili on peräisin isoisovanhempien jäämistöstä, ja mutsi sitten tyrkytti sen minulle mukaan omaan kotiin.

 Musta muovilokerikko ja kynä-/meikkisivellinpurkki ovat kotimaista Palaset-sarjaa. "Taulut" ovat ihan tavalliselle kopiopaperille printtaamiani juttuja, mm. Pikku Prinssi, Hemingway-sitaatti ja muuta sellaista. Postikortti on tuliainen Pariisista.

Niin, ja todellisuudessa pöytä näyttä lähes aina tältä... Naked truth, tai jotain... ;)

Valkoinen kauluspaita aloittelijoille

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Taisin jo aiemmin todeta, että tyylini on muuttunut hieman klassisempaan suuntaan, ja valkoinen kauluspaita lienee sen suuntaisen pukeutumisen kulmakiviä. Ja pahuksen hankala vaate: hyvät maksavat uutena hirveästi, eikä käytettynäkään ole löytynyt mitään erityisen hyvää.

Tällaisen kuitenkin kirppistelin jo alkusyksystä. Lapussa luki "rantahuitula", mutta minä ajattelin vähän skarpimpaa tyyliä. Ohut puuvilla on kivan läpikuultavaa, mutta silti tämä päällä tulee nuhjuiseen t-paitaan verrattuna siistimpi olo.

Neule on vanhaa kotimaista tuotantoa ja sataprosenttista villaa, kirppikseltä. Shortsit mutsin vanhat Levikset. Kiilakorot Vagabondilta.

Parasta marraskuussa: Nanowrimo

Ei tätä juuri kliseisemmin voi sanoa, mutta rakastan kirjoittamista. Sanat ovat aina olleet erityisen kiehtovia, niin luettuna kuin itse luotuinakin.

Ongelma on vain siinä, että olen melko aikaansaamaton ja laiska. Luen blogeja, neulon villasukkia, puran ajatuksiani päiväkirjaan, juoksen, siivoan, notkun baareissa, nukun, teen jotakin aivan yhdentekevää - mutta en kirjoita fiktiota, vaikka ideoita kyllä teoriassa olisikin.

Suunnilleen kuusi vuotta sitten löysin internetin ihmeellisestä maailmasta minulle juuri sopivan tavan saada päässä pyörivät tarinanalut paperille asti: Nanowrimo (National Novel Writing Month) on juuri sopivan sekopäinen haaste, joka laittaa sormet sauhuamaan näppäimistöllä.

Tavoite on yksinkertainen: marraskuun aikan kirjoitetaan 50 000 sanaa pitkä romaani.

Jokainen, joka tämän sanamäärän saavuttaa, on voittaja. Muita sääntöjä ei juurikaan ole.

Minulle tämä on mitä toimivin tapa saada vuodessa edes yksi "kunnollinen" tekele aikaiseksi. Vuosi vuodelta ison tekstimassan käsittely muuttuu helpommaksi. Koen myös, että itse olen kehittynyt myös laadullisesti - vaikka mitään virallista laatuvaatimusta ei olekaan, tulee romaaninraakileista aina vaan eheämpiä kokonaisuuksia.

Nyt on menossa viides päivä, olen reilusti päivittäisestä tavoitesanamäärästä edellä. Kirjoittaminen on ihanaa, ainakin toistaiseksi. Katsotaan, miten hermoraunio ja muuten vaan sekaisin olen loppukuusta.

(Lähes) täydellinen pipo

(Kopioitu Lilyn puolelta.)
Syysviimalta ja taukoamattomalta tuntuvalta sateelta suojautumiseksi kaivoin kaapistani lempipiponi.

Pipo on siitä hankala asuste, että vaikka puikot käsissä pysvätkin ja villasukat ja lapaset syntyvät tuossa tuokiossa, on hyvän pipon neulominen itse aivan mahdotonta. Pikkuvikoja on useimmissa valmispipoissakin: malli on joko liian väljä tai liian löysä tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti asetu päähän kivasti.

Carlingsista joku aika sitten ostamani myssy on kuitenkin melko loistava: just oikea harmaan sävy ja just sopivan rento malli, eikä mitään turhia yksityiskohtia. Tykkään. (Ja myöhemmin ostin myös mustan samanlaisen.)

Ainoa miinus materiaalista: kuten kympin hintalapusta voi päätellä, on pipo sataprosenttista akryyliä...

Keskiverto keskiviikko

(Kopoitu Lilyn puolelta.)
Tämän ei pitänyt olla mikään tyyliblogi. Mutta siinä se sitten on, päivän asu. Olkoot.

Olen huomannut, että yliopisto-opiskelun myötä tyylini on muuttunut. Ei paljoa, mutta sen verran, että itse olen kiinnittänyt siihen huomiota. Reikäisten tennarien, repaleisten farkkujen ja nuhjuisten neuletakkien sijaan päälle eksyy yhä useammin jakku, kauluspaita, siistit saappaat ja niin edelleen.

Tänään ei kuitenkaan huvittanut olla siisti. Kiskoin aamukoomassa päälleni lähinnä kotioloissa käyttämäni väljät samettihousut ja kauris-neuleen, mukavan ja pehmeän. Vagabondin konjakinväriset nilkkurit toimivat köyhännaisen-Pistoleina, ja hyvin toimivatkin.

Aamun väsähtäneestä tunnelmasta huolimatta tänään on ollut oikeastaan tosi aikaansaava päivä. Koulu- ja työjutut ovat edenneet, ja kävin jopa lenkillä. Aika saavutus rapakuntoiselle sohvaperunalle.

Riikka Pulkkinen - Vieras

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Joitakin vuosia sitten kuljin koko ajan naama kiinni kirjassa ja lähes asuin kirjastossa, mutta viime aikoina en ole lukenut huvikseni juuri mitään. Riikka Pulkkinen on kuitenkin yksi lempikirjailijoistani, erityisesti Raja kolahti ja kosketti. Niinpä Pulkkisen uusin, Vieras, tarttui kirjakaupasta mukaan.

Pidän Pulkkisen tyylistä kirjoittaa, hänen teoksiaan on ilo lukea. Kieli on kepeää ja kaunista, mutta myös älykästä ja syvällistä. Minulle ei oikeastaan ole juurikaan väliä, millaisista tyypeistä, tapahtumista ja toiminnasta Pulkkinen kirjoittaa, vaan tärkeämpää on tapa, jolla hän luo teoksiinsa aivan omanlaisensa tunnelman.

Erityisen paljon nautin Vieraan kohdista, joissa tanssittiin. Liikeen, musiikin, rytmin ja kehon kuvaus oli huikeaa, ja erikoisemmat typografiset ratkaisut toimivat. New York miljöönä oli myöskin kuvattu todella yksityiskohtaisesti ja elävästi, kaikilla aisteilla.

Vaikka kirja sinällään oikein hyvä olikin, mielestäni jokin hieman tökki. Ehkä kyse on kuitenkin itse kirjan sijaan omista lähtökohdistani: en oikein kyennyt samaistumaan henkilöistä yhteenkään. Lisäksi uskonnolliset teemat ovat itselleni todella kaukaisia, eivätkä herätä erityistä mielenkiintoa. Toisaalta esimerkiksi päähenkilön suhde ruumiiseensa oli aiheena minua puhutteleva.

Vieras ei noussut miksikään tajuntaa räjäyttäväksi ja elämää muuttavaksi lukukokemukseksi, mutta alkusyksyn tunnelmiin se kelpasi oikein hyvin. Tulipahan luettua vaihteeksi oikea kirja, ja loppuun asti.

Mitäköhän sitä sitten seuraavaksi lukisi, ehkä uuden Sofi Oksasen teoksen... Tai sitten tenttimateriaaleja...

!! MUUTTO !!

Blogini tässä osoitteessa on enemmän tai vähemmän kuollut ja kuopattu, mutta meikäläisen läpinää voi jatkossa seurata Lilyssä palstallani Huutelen pimeään.

Tämä blogi oli pystyssä melkein 4 vuotta, aika kauan. Sen elinaikaan mahtui paljon kaikkea, mutta nyt uusien ja muuttuvien juttujen syksynä tuntuu luontevalta siirtyä eteenpäin. Uudella palstallani lupaan vähentää poladroid- ja instagram-kuvien määrää ja opetella sen sijaan käyttämään järkkäriäni. Tai nalkittaa itseäni taitavampaa porukkaa kameran taakse...

Syyskuun viimeinen

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Etelä-Suomeen ja kotikotiin lähtemisen sijaan jäin uuteen kaupunkiini, Tampereelle. Tein kaikkia syksyjuttuja: luin kirjoja (mm. Riikka Pulkkisen Vieraan), poltin kynttilöitä, join punaviiniä... Peiton alla oli lämmintä, kun ulkona satoi kaatamalla. Ja silloin, kun aurinko paistoi, luonani käymässä ollut Mikko otti kauniita kuvia.

Huoneeni

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Soluhuoneen hulppeat 13 neliötä eivät mahdollista kovinkaan huikeita sisustusjuttuja, mutta toisaalta, itse pidän huonettani oikein viihtyisänä. Kun tilaa ei ole hirveästi, haluan, että tavaraakin on aika vähän, ja kaikki mahdollinen roina on jemmattuna kaappeihin ja laatikoihin. Huoneessani parasta on isoista ikkunoista tuleva valo, jota yksinkertainen ja vaalea sisustus korostaa.

Futon on ainut isompi ja kalliimpi asia, jonka hankin muuttaessani uutena. Se on ollut aivan loistava ostos, olen nukkunut paremmin, kuin koskaan. Lehtiteline/yöpöytä löytyi lähikirppikseltä muutamalla eurolla.

Oven pielessä olevat Ikea-laatikot pitävät sisällään cd:t ja dvd:t. Lempikengät ovat myös esillä, josta ne saa helposti käyttöön. Tuolit ja niihin kuuluva pöytä (joka on todella sotkuinen ja "kesken", joten kuvaan sen ehkä myöhemmin) ovat isoisovanhempieni jäämistöä, jotka sain muuttaessani itselleni. Luulen, että nuo saattaisivat olla ihan oikeita Fanetteja, mutta en ole täysin varma... Onko kenelläkään parempaa tietoa?

Minä ja Lily

(Kopioitu Lilyn puolelta.)

Moi, olen Minna ja ajattelin vaihteeksi aloittaa blogin, tai palstan, kirjoittamisen. Olen bloggaillut aiemminkin milloin missäkin, esimerkiksi LiveJournal on ollut pystyssä vuodesta 2006 asti, mutta nyt ajattelin kokeilla Lilyä blogipohjana. Saa nähdä, miten viihdyn.

Olen juuri muuttanut Tampereelle, asustan kivassa solukämpässä (kyllä, sellaisiakin on!) ja aloitin juuri opiskelun yliopistossa. Vapaa-ajallani viihdyn keikoilla notkumassa, kirppiksiä kiertämässä tai hyvän kirjan tai elokuvan parissa. Kesällä innostuin longboardingista, mutta nyt talveksi olisi kiva aloittaa joku uusi juttu: ehkä tanssitunnit, ehkä  joogaa...

(Yllä olevassa kuvassa istun Tomás Saracenon huikeassa verkkossa, Taidehallissa. Näyttely on siellä ilmeisesti lokakuun alkuun, jos ehditte käymään, niin suosittelen!)