7. toukokuuta 2012

hold your horses.

Näin maanantaiaamuna on hyvä hetki purkaa melko vauhdikkaan viikonlopun kuvat ennen töihin raahautumista. Oli nimittäin melko harvinainen viikonloppu, sillä sekä perjantai että sunnuntai olivat vapaapäiviä.
Perjantaina pari kaveria ilmestyi lounaalle, kanasalaattia punkkupullollisen ja PARSAN kera. Parsavouhoutukseni on saanut jo ihan naurettavat mittasuhteet, mutta se on hyvää. Ja keväistä. Ja ihanaa. Ja hyvää. Ja keväistä. Ja niin edelleen. Lounaan ohessa suunnittelimme lyhytelokuvan käsikirjoituksen, tarkoitus olisi ihan vaan huvikseen kaveriporukalla testailla pienen filmin tekemistä. Saa nähdä, mitä siitä tulee.
Tämä kuva esittelee kai tukankasvatusprojektin etenemistä. Life hiusteho-purkki alkaa olla lopussa, voin ehkä kirjoitella siitä myöhemmin lisää. iPhone on edelleen aivan ihana, en tajua miten olen tullut toimeen antiikkisella Nokiallani näinkin kauan. Lintupaita on uusi, ostettu Lahdesta jostakin outlet-liikkeestä, mistä raahasin mukaani kaikkea muutakin mahtavaa.
Lauantaina käytiin ulkona. Ensin pelailtiin bilistä, olen edelleen ihan surkea. Kun biljardipaikassa alkoi soitaa epämääräinen punkrock-bändi, vaihdettiin baaria, pelattiin Aliasta ja siitä sitten vielä parin mutkan kautta jatkettiin yhdelle kaverille polttelemaan vesipiippua. Kotona neljältä, hups.
Sunnuntaina olo oli aamulla varsin hutera... Siinä vaiheessa, kun oletin olevani jotenkuten ajokunnossa, huristelin tallille. Sen jälkeen kun "minun" hevoseni joulukuussa muutti toiselle puolelle Suomea, eivät heppajutut oikein ole kiinnostaneet. Tavallaan tekisi mieli käydä yhä tallilla, mutta ei mikään muu heppa vaan ole yhtä ihana.

Tallilla oli match show, eräänlainen hevosnäyttely. Tarkoitus oli mennä ihan vain katsomaan, mutta lopputuloksena päädyin letittämään, puunaamaan ja kehäänkin asti. Yli 170cm korkea "pikkuneiti"oli vähän erimieltä kulkusuunnasta ja vauhdista, kuten yläkuvasta näkee... Mutta ainakin oli tukka hyvin!
Illalla kävin mummon kanssa kahvilla ja sitten jatkoin kaveriporukalla katsomaan jääkiekkoa. Lätkä on ainut penkkiurheilulaji, jota jaksan seurata edes vähän ja kyllähän kotikisat ova aika kivat. Nyt pitäisi taas jaksaa uusi viikko, paljon töitä ja koulujuttuja edessä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti