15. kesäkuuta 2012

taas yksi "kesä on ihana!"-postaus.

Loppupostaus on lähinnä tavanomaista "jee kesällä on kivaa, kesäloma on ihana, puistossa notkuminen on jees, aurinko paistaa ja ruoho on vihreää!" -fiilistelyä, mutta tuossa ylhäällä näkyy parin viime päivän siistein juttu: longboard! Olen jo viime kesästä lähtien ihaillut parin kaverin lautoja ja kelaillut, josko minunkin pitäisi testata lajia. Nyt sain kaverilta pikaisen opastuksen lajin saloihin ja tuollaisen lonkkarin muutaman päivän lainaan. Ja olen aivan myyty!

Rullailin lähinnä kotikatua edes takaisin, ihan perus potkimisen, kääntymisen ja jarrutuksen treenailua. Olen joskus muksuna kokeillut (surkealla menestyksellä koko ajan kaatuillen) lumilautailua, joten laudalla eteneminen ei tuntunut mitenkään mahdottomalta, mutta suojat ovat kyllä silti ihan ehdottomat. Tuo lauta on mulle vähän pitkä, joten innostuksissani nappasin itselleni huuto.netistä vähän lyhyemmän (ja kauniisti kuvioidun, meikä keskittyy olennaiseen... :D) laudan. Saan sen noudettua juhannuksen aikoihin, joten varoitan jo etukäteen: sen jälkeen blogi täyttynee lonkkarointi-jutuista joksikin aikaa.
Lonkkaroinnin lisäksi tosiaan ihan tavallisia kesäjuttuja: puisto-piknik ja auringossa paistattelua, tyttöjen kanssa terassilla istuskelua ja uudella kameralla leikkimistä. Viikonlopuksi suunnataan kaveriporukalla mökille, vaikka en olekaan erityisen innokas mökkeilijä, on tuolla jengillä tosi kiva lähteä.
Meikkaaminen on kesällä ihan yliarvostettua, punainen huulipuna on kaikkien muotilehtien kestovinkin mukaisesti ainut tuote, jota naaman freesaamiseen tarvitsee, kun aurinkolasit (tai tässä kuvassa rillit) peittävät silmät. Ja farkkushortsit tietenkin kesän paras vaate. Pitäisi varmaan metsästää jotkut Levikset kirppikseltä ja näyttää niille vähän saksia, kangastusseja, niittejä tai muita diy-viritelmiä, niin saisi vähän useammat shortsit käyttöön.
Shortsit Levi's, toppi Bikbok, jakku Lindex, Converset ja Ray Ban-rillit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti