24. kesäkuuta 2012

ylivalotus on ystävä?

Mitäpä muuta sitä maalla tekisi, kuin kuvaisi omaa naamaansa. Tai omia sormiaan, useaan kertaan paikkailtua ja silti taas vähäsen lohkeillutta täydellisen punaista kynsilakkaa. Tai sateista maalaismaisemaa, papan halkopinoja ja metsää, jossa on lapsena tullut rymyttyä tuntikausia.

Taisin pohtia samaa jo vuosi sitten, mutta jotenkin täällä maalla aika vaan tuntuu kulkevan hitaammin, muutokset ihmisissä ja ympäristössä ovat tuskin huomattavia. Täällä kaikki on yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa, tavallaan ihastuttavalla, mutta toisaalta melko ahdistavallakin tavalla. En ikinä pystyisi asumaan näin pienessä paikassa, jossa naapurien asiat tiedetään paremmin, kuin omat. Jossa ympärillä on pelkkää metsää, ja "lähi"kauppaan yli kymmenen kilometriä.

Arvostan sitä, miten vähällä esimerkiksi isovanhempani tulevat toimeen ja poden huonoa omaatuntoa omasta materian- ja mukavuudenhalustani. Toisaalta, omat haaveeni ja toiveeni ovat aivan toisenlaisia, ja ehkä ihan hyvä niin. Parin päivän pako arjesta tulee toisinaan tarpeeseen, täällä on hyvä rauhoittua ja ajatella, tai vaihtoehtoisesti olla ajattelematta, loikoilla vain. Huomenna pääsen palaamaan kaupunkiin ja omaan elämääni, sinne, minne kuulunkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti